Niiden parissa on vietetty viime päivät sisätiloissa. Mutta minäpä pääsin tänään kahdeksi ja puoleksi tunniksi kaupungille, yksin! Mitä teinkään? Olin ulalla. Lauantai-iltapäivällä Stockalla ja Aleksilla ei ole minun paikkani. Alusvaatteita ja käsidesiä ja kynsiharja ja sitten etsiskelin paikkaa minne istahtaa cappuccinolle toljottelemaan ihmisvilinää. Kaikkialla oli vain niin täyttä, enkä osannut mennä minnekään. Talsin eestaas päämäärättömästi ja lähdin takaisin kotiin. Kuitenkin yksin liikenteessä, bussissa ilman lastenvaunuja, kirja matkalukemisena oli virkistävää vaihtelua kotiäitiarkeen. Paluumatkalla 20 minuutin bussimatkan aikana onnistuin nukahtamaan se kirja sylissä. Niska nytkähti ja havahdutti.
Eilen jännitettiin koko perhe kuvaruudun äärellä Isosiskon ensiesiintymistä televisiossa, primetimessa jee. Kuu ja Ruukin hiljentyivät haltioituneena tuijottamaan kuvaruutua. Esityksen jälkeen Kuu antoi spontaanit ablodit ja sanoi Hyvin meni! Hyvinhän se meni, vaikka tie päättyikin. Onneksensa mielestäni. Koko juttu oli hänelle varmasti erityisen mieletön kokemus, saavutus ja onnistuminen, muttei se oikea paikka eikä hetki ihanaisellemme. Mutta voi, olemme niin ylpeitä lahjakkaasta, valovoimaisesta nuoresta naisestamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti