Viikko ja viikonloppu vierähtivät. Pakkasta siten että miehilläni oli pitkiä päiviä sisätilassa. Vierailin viikolla kokoustamassa soikiossa talossa, jonka rakennuttajalla ei ollut varoista eikä mielikuvituksesta eikä rakennustaidoistakaan puutetta. Mopo kyllä oli karannut paikoitellen. Silti pieniä ihastuttavia palasia. Eteisessä puron ja lähteen solinaa, kiiltavää valkoista lattiapintaa, kristalleja välkehtimässä katossa, pyöreitä muotoja. Mutta ihaninta oli ajella täysikuun noustessa kehäteiden ulottumattomiin, maalaismaisemiin, vilkuilla puutalojen syttyviä valoja, idyllejä.
Olemme saaneet vieraita ja olleet vieraisilla. On syöty vatsat pullolleen herkkuja ja menty aikaisin nukkumaan. Tänään jopa happihypelty auringon paisteessa pulkkamäessä. Harmittavaa että paukkupakkaset ovat kuitenkin ennemmin lamauttaneet meidät sisätiloihin. Pienen miehen pakkasiin pukeminen on kuin kiusantekoa. Aurinko on paistanut harmaiden ikkunoiden läpi pölyiseen kotiin. Kevään valo on tehnyt olon nuhruiseksi.
Puhuin juuri pitkää puhelua ystävälle. Ikkunasta seurasin oranssin kuun nousua. Kaunokirjallisuus kutsuu yöpöydällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti