Maaliskuusta ei jäänyt minulle mitään. Mihin lie hurahti. Huhtikuu alkoi sumuisesti. Hiljalleen lumivuoretkin sulavat. Toivon että pyöräilykausi saattaisi alkaa pian.

Luennoilla joku kertoi miten eräs espoolainen perhe oli saanut naapurinsa huolestumaan ja tekemään lastensuojeluilmoituksen, koska perheellä oli joulukuusi vielä huhtikuussa. Lieneekö legendaa. Hii. Meillä ei ollut joulukuusta edes joulukuussa, mutta tänään siivousintoisena poistin olohuoneen ja keittiön ikkunoista taitellut paperitähdet. Makuuhuoneeseen saivat vielä jäädä. Ovat niin kauniita katsella, kun ilmavirta niitä hiljalleen pyörittää. Mies huomautti, että ulko-ovessamme on ollut reilut kaksi vuotta taukoamatta väkerrelmä, joka on saatu afrikkalaisesta joulukortista. Se lienee idea rautalangasta ja metallinpalasesta väännetystä joulukuusesta, ehkä, mutta enemmän mielestäni muistuttaa hahmoa, joka toivottakoon meille tervetulleeksi. Eli saa jäädä oveen edelleenkin. Se on hyvä tunnusmerkki Kuulle. 

Täällä 2,5-vuotias uhmailee, leikkii vallattomasti, juttelee tarinoita kirjoista. Me vuosikymmeniä vanhemmat tuskailemme tavallamme. Tiedostan ettei arki tästä helpommaksi mene. Onko sen tarkoituskaan keveää aina olla, niin. Pakahduttavaa on kuitenkin pian kömpiä nukkumaan miesteni väliin ja herätä aurinkoiseen hymyyn (miltei) jokaikinen aamu.

Espoolaisperheellä oli muuten kaikki hyvin. Hurraa, boheemius.