Eilen koin sen paniikin, josta vanhemmuudessa puhutaan. Kolmevuotias hukassa, kadoksissa, hävinnyt. Kirottu kangaskaupan osasto, jossa piti nyt roikkua niin houkuttelevia kankaita lieroina katosta maahan sikinsokin. Ne imaisivat Kuun ja seuraavina minuutteina oli tällä äidillä tuskaista. Ravasin vatsani kanssa osastoja edestakasin, silmissä sumeni, aivot eivät toimineet. Onneksi toiset toimivat, ystävä lähti etsimään kuulutuskoppia. Minä jatkoin paniikinomaista edestakaisin ravaamista. Kunnes - toinen ystävä soitti Kuun löytyneen haahuilemasta tutun osaston liepeiltä, aika kaukana siitä kirotusta kangaskaupan osastosta. Tosin juuri siltä suunnalta olimme tulossa. "mä menin kankaiden luokse,sitten vasempaan ja sitten mä kovasti etsin ja etsin penkkiä muttei vaan löytynyt...", oli Pienen sepustus. Huhhei. Siinä siis tämän vuotisen Habitaren päällimmäiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti