Olen parin viikon sisällä nauttinut ystävien seurasta. Istunut kahdesti elokuvasalissa: ensi huikean vaikuttava 3, sitten toisella tapaa hieno (vaikkakin paatoksellinen, hieman yksioikoinen) Sade kuuluu meille. Olen viimeistellyt imetysvillatakkini mustilla puuhelminapeilla. Olen pakannut repun, joka odottaa eteisessä Kätilöopistoa. Olen lueskellut synnytyskertomuksia ja kaikenmaailman asentoja ja kivunlievityskeinoja netistä. Olen ommellut ne tuolin selkänojien suojat ja sitteriin uuden päällisen. Olen lukenut peräperään hyvää kirjallisuutta: Auster, Hustvedt, Giardano ja nyt on käsissä kevyempää sarjaa David Nichollsilta. Olen napostellut, herkutellut. Olen menettänyt päivittäin malttini Kuun uhmakohtauksille, halinut ja pahoitellut mielenosoituksia jälkikäteen.
Onneksi Pikkuruu ei sitten päättänyt tulla viime viikolla, jolloin Mies oli kaksi yötä Jyväskylässä ja hälyytysvalmiudessa olevat vanhemmatkin samaiset vuorokaudet laittamassa kesämökkiä talviteloille. Nyt olen kyllä aikalailla valmis ja odottavalla kannalla Suureen Ponnistukseen. Laskettu aika on nyt. Ei vielä tunnu kuitenkaan tukalalta. Tämän vatsani kanssa on kyllä kaunis olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti