jazzjazz

Albaicinin leikkipuistossa, kun aurinko vielä lämmitti ja Alhambran valot syttyivät kaupungin ylle.

Taide-excursiolla

Vihdoin siellä ylhäällä, Alhambran muurilla, eräänä leppoisana sunnuntaina.

Se oli maalauksellista musiikkia. Alkoi oranssilla intensiivisellä taustalla, violetissa maailmassa kaksi valokeilaa. Tulenpunaisessa kaftaanissa Sosa; savunlilassa tiukassa paidassa ja farkuissa niinniin italialaisena Fresu. Musiikki värjäsi tilan ja tunnelman äärilaidasta toiseen. Värimaailmat vaihtuivat, valokeilat ja varjot tanssivat. Sosakin välillä pianonsa ääressä. Kaksi tuntia kului kuin inspiroivassa taidenäyttelyssä. Istuin parven piippuhyllyllä. Sieltä lintuperspektiivistä tuntui hyvältä tiirailla saapuvia ja poistuvia ihmisiä. Pääosin pareittain he tulivat. Kivan näköisiä tyyppejä. Tuntui hyvältä istua turvallisesti pehmeällä tuolilla, klassisessa teatterissa. Kenellekään ei tarvinnut koko aikana vastata mitään, kukaan ei kysynyt mitään. 

Kuu: Äiti, et sä voi mihinkään nyt keskiyöllä lähteä. Katso nyt, siellä on ihan pimeää.

Äiti: Älä huoli. Sehän on tuossa ihan kulman takana. Muistatko kans sen reitin, kun tänään käytiin ostamassa se lippu.

Kuu: Niin, mutta eihän siellä näe mitään.

Äiti: Lainaisitkohan mulle vaikka sun taskulamppua?

Kuu: Voi kun mä en tiedä missä se on. Eikä se ledi-lamppu kestä vettä.