Rakas sääpäiväkirja

Sierra Nevadan lumihuiput pyykinkuivausterassiltamme katsottuna.

1-vuotiaan aamuherätys

1-vuotias ja 4-vuotias lähipuistossamme, kun aurinko loi täydellisen valon poseeraamiselle.

On sadellut. (Sisäinen aurinkomme onneksi paistaa). Kosteus on hiipinut sisälle vanhaan taloon. Opettelemme lämmityssysteemin toimintaa ja odottelemme sitten kai hyperkallista sähkölaskua. Olemme siirtyneet koko poppoo vierasmakkariin nukkumaan. Se pysyy lämpimämpänä ja Ruun öinen yskä on rauhoittunut. On hyvä nukkua taas koko perhe samassa paikassa, sikinsokin lomittain. Ruu nukkuu melko hyvin. Ja kävelee, muutamia askelia vasta, mutta iloisin mielin harjoittelee vakaata etenemistä.

Mutta siitä säästä: sumuinen sade on tuntunut hyvältä. Me gusta. Se on leutoa. On usein arpomista viitsiikö sateenvarjoa avata laisinkaan. Sitä oranssia sateenvarjoa. Kaupunki näyttää melankoliselta, rauhoittavalla tavalla. Herättää muistikuvia kahdenkymmenen vuoden takaisesta Wienin talvestani. Olen ostanut myös uudet kumisaappaat. Pohdin perusmustien camperien perään, mutta otinkin sitten lilat. Se on haaveilun väri, unelmia keskelle vesilätäkköjä. Tuntui oikealta minulta. 

Olemme myös sosiaallistuneet askeleen verran perheenä. Olimme viikko sitten pizzalla yhdessä espanjalais-brittiläis-ruotsalaisen perheen kanssa. Neljäsosaisesti suomalaisenkin, kun perheen isän äiti on Lahdesta. Poikamme ovat koulussa samalla luokalla. 

Kielitaitoni ei kartu. Menee takapakkia, siltä tuntuu. Voin syyttää vain laiskuuttani. Kieltä ei opi opiskelematta. Edes hivenen joka ilta. Mutta näinä jokaisena iltana olen ollut lähinnä vain niin väsynyt, himoinnut auringonkeltaisten sukkakutimien ääreen tai keksinyt muuta sijaistekemistä. Muutaman kerran olen päässyt iltatuimaan tunniksi pariksi kirjastoon opiskelemaan. Silloin on tuntunut taivaalliselta talsia yksin iltaisia kaupungin katuja. Baarit täyttymässä, ihmiset hoitamassa arki-ilta-askareitaan. On ihan virkistävää olla ilman lastenvaunuja. Tuntuu vähän alastomalta kyllä.

Olen menossa tänään konserttiin, yksin. Yli vuoden tauon jälkeen iltameno, itse järjestettynä, itsekseni yläparvelle istumaan. Siellä täytyy sulkea silmät ja tunnustella. Parin korttelin päässä olevassa teatterissa on jazz-festarit ja italialais-kuubalainen duo esiintymässä. Kutkuttaa.