sakeasti lunta

Kun asuu kaupunkikerrostalossa, on usein aika ulkona siitä mitä ulkona tapahtuu. Niin ainakin minulle kävi tänään. Katsoin kyllä aamulla ikkunasta, että ulkonahan on lumisade, mutten antanut siitä itselleni aihetta enempää. Lukiokaverilta, jonka luokse oli tänään sovittu poikieni kanssa kyläilyä, tuli sitten tekstari, jossa todettiin että nyt on PALJON lunta maassa että selvitäänköhän me vaunujen kanssa vai tulisivatko autolla hakemaan. Siihen minä tietenkin kuittasin, että kiitos eiköhän me selvitä. Autottomana lapsiperheenä julkisessa liikenteessä on tottunut kulkemaan sukkelasti. No, onneksi mies tuli alkumetreille auttamaan ja kantoi kerrosvaunut varastosta jalkakäytävälle asti. Ja, onneksi pääsimme ensimmäiset 100 metriä tuoreeltaan lumiauran vanassa, mutta sittenpä törmättiin lumihankeen. Edessä parisataa metriä auraamatonta kävelytietä bussipysäkille ja kolmipyöräisissä kerrosvaunuissa yhteensä noin 25 kg:n painosta lapsia. Huh. Isompi jaksoi kahlata hangessa puolimatkaan asti, kunnes perästä alkoi kuulumaan mä en jaksa enää -huutoa... Espoossa sitten aurauskalusto ei ollut töissä lainkaan eli bussista poistuminenkin oli vaunulliselle haastavaa. Onneksi ystävä tuli puskuavuksi ja ihanaa olikin sitten istua siistiin kotiin herkkupöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa. Abikeväästämme on 21 vuotta. Olemmekohan nyt jo vanhoja.

Lunta pyryttää nyt toista vuorokautta. Autottomana ja kerrostalossa ei kuitenkaan huolta lumitöistä tai -taakasta. Huomenna mennään sitten pulkan ja manducan kanssa ulkoilemaan, jos niinkseen.

Olen juuri viettänyt kolmatta tuntia tietokoneen ääressä käyden läpi digikuvia reilun vuoden ajalta. Olivatpahan koneessa sikinsokin siellätäällä. Nyt on sitten valikoitu 211 kivointa, joista pitäisi kyllä vielä tehdä kunnon karsintaa. Haluan valokuvakansioihin talletettua paperikuvia, mutta max. 100 parasta riittäisi. Viikon päästä on Grandman 76-vuotissyntymäpäivät Atlannin ja mantereen toisella puolella, sinne haluaisin nyt myös vihdoin lähettää muutaman valokuvaprintin elämästämme täällä. Projekti jatkukoon.

käsittämätöntä

...kello ei näytä edes yhdeksää ja molemmat poikani uinuvat jo. Isompi kuukahti ennen kahdeksaa. Vauvelikin nukahti tyytyväisenä juuri. Aamulla jouduin herättämään pojat varttia vaille yhdeksän, kun piti rientää aamukahvitreffeille keskustaan. Tästä rytmistä minä pidän. Ei sovita turhan aikaisia menoja siis.

Viikko on vierähtänyt leppeästi. Sain ystävänpäivänä konkretiaa Mieheni joululahjasta: kokovartalohieronnasta ja kasvohoidosta. Yhteensä 2 tuntia 10 minuuttia hemmottelua. Mies vaunutteli vauvaa ja mummi vietti Kuun kanssa kerhon ystävänpäivää. Oh my Valentines.

the paparazzi Kuu

Kuvat: Kuu, 3-vuotta

köhää ja räkää ja parrasvaloa

Niiden parissa on vietetty viime päivät sisätiloissa. Mutta minäpä pääsin tänään kahdeksi ja puoleksi tunniksi kaupungille, yksin! Mitä teinkään? Olin ulalla. Lauantai-iltapäivällä Stockalla ja Aleksilla ei ole minun paikkani. Alusvaatteita ja käsidesiä ja kynsiharja ja sitten etsiskelin paikkaa minne istahtaa cappuccinolle toljottelemaan ihmisvilinää. Kaikkialla oli vain niin täyttä, enkä osannut mennä minnekään. Talsin eestaas päämäärättömästi ja lähdin takaisin kotiin. Kuitenkin yksin liikenteessä, bussissa ilman lastenvaunuja, kirja matkalukemisena oli virkistävää vaihtelua kotiäitiarkeen. Paluumatkalla 20 minuutin bussimatkan aikana onnistuin nukahtamaan se kirja sylissä. Niska nytkähti ja havahdutti.

Eilen jännitettiin koko perhe kuvaruudun äärellä Isosiskon ensiesiintymistä televisiossa, primetimessa jee. Kuu ja Ruukin hiljentyivät haltioituneena tuijottamaan kuvaruutua. Esityksen jälkeen Kuu antoi spontaanit ablodit ja sanoi Hyvin meni! Hyvinhän se meni, vaikka tie päättyikin. Onneksensa mielestäni. Koko juttu oli hänelle varmasti erityisen mieletön kokemus, saavutus ja onnistuminen, muttei se oikea paikka eikä hetki ihanaisellemme. Mutta voi, olemme niin ylpeitä lahjakkaasta, valovoimaisesta nuoresta naisestamme.

oi sisaruus

Sain vihdoinkin ladattua kamerasta viime aikojen kuvia koneelle. Liikaa ei ole tullut arkea dokumentoitua, mutta sen sijaan 3-vuotias oli ollut ahkera salakuvaaja. Kuvia eri puolilta asuntoa oli yllättäin kertynyt kameraan useita kymmeniä. Täytyypä editoida niistä joitakin tänne muistioon antamaan toisenlaista perspektiiviä.

Sisaruus. Koska omat veljeni ovat jääneet etäisiksi, Miehellä sisarukset vieläkin kaukaisemmiksi, toivon hartaasti että nämä nuoremmat löytäisivät yhteyden toisiinsa ja ennen kaikkea kykenisivät ylläpitämään sitä.  

toistamiseen

sunnuntaiaamu alkoi pullataikinan vaivaamisella. Toiset vaalipullat tulivat uunista ulos, puolet kanelikierteisinä ja puolet peruspikkupullina, jotka nautittiin mantelimassan&kermavaahdon kera. Suurin osa talletettu nyt pakastimeen, kun ruokavieraita ei ollut. 

Pakkasten ja vimmatun siivousurakan jaljiltä käteni ovat kuivat, halkeilevat ja kipeät. Voih miten uuvuttavaa on jynssätä, desinfioida ja pyykätä, mutta eipäs tällaista joka viikko (eli kuukausi tai vuosi...) tehdäkään. Päänsäryn sain.

Kylmää on ollut, mutta huopikkaissa ja 90-luvulla hankituissa villahousulegginseissä tarkenee. Ja pakkaset puree tietty viikonlopun siivousneuroosissakin. 

Eilen käytiin piipahtamassa ravintolapäivässäkin ensi kertaa. Ensin ystävän järkkäämässä borsch-keitto-paikassa, jossa oltiinkin kaksi tuntia liian aikaisin. Onneksi toisenlaista keittoa voiteen kera saatiinkin sitten Danakoshasta.

Nyt, poden pienoista harmitusta vaalituloksesta, joka realistisesti todeten oli kyllä odotettavissa. Olisin toivonut kuitenkin edes pienempää äänieroa. Joktap olisipa tämä viitoitus jälkeläisillemme suvaitsevampaan tulevaisuuteen,olisihan. Älä anna porvariston ja oikeiston vallan viedä meitä entisestään eriarvoistumiseen, ethän.

jippii! 2!

Olen iloinnut:

* eilisestä vaalituloksesta

* leipomistani vaalipullista, voi-kaneli-mantelimassa-silmäisistä, jotka maistuivat täällä miltei parhailta koskaan (pullien leipominen ei minulle arkipäiväistä, ainakaan vielä)

* lumesta, jossa on kahlattu, kasoille kiipeilty ja naapuritalon pihan linnassa touhuttu

Olen huolestellut:

* 3-vuotiaan tunneskaalaa ja käyttäytymistä ja voitonhimoa, joka purkautuu heittelemisenä, läimimisenä, tönimisenä, vastaanhuutamisena, tottelemattomuutena.

Jäähyhuone on nimetty tästäedes turvatilaksi, jonne mennään rauhoittamaan mieltä. Tasapaino on olemassa.

se seesteisyydestä

Kuva: Kuu, 3 vuotta

Tänään palattiin Kuun kanssa ajassa muutama kuukausi takapakkia: sellainen uhmakohtaus että äidillä kädet ja pää ja sydän ja hermot kohmeessa. Kiikutin (raahasin) lasta leikkipuistosta kotiin kaameassa pyryssä samanaikaisesti, kun hän päätti huutaa suu vaahdossa, nenä räkää valuen, heittäen kenkänsä ja hattunsa lumihankeen. En halua kotiin. Pysähdy! Kotiovelta huutava lapsi sisään ja vaunut romppeineen jäivät seisomaan pyryyn tunniksi pariksi. Huh. Onneksi Ruu oli jäänyt Isosiskon kanssa kotiin päiväunilleen. Isoveljen huutoa jatkui puolisen tuntia sisällä toppahaalarissa läpsien ja repien vaaatteista vauvaa kantevaa äitiään. Ei puhettakaan jäähypaikalla pysymisestä. Vihdoin rauhoittumisen jälkeen hän vaipui uupuneeseen uneen ja sitten se känkkäränkkä tuli uudelleen vierailulle syystä ettei saanut sitä mitä halusi (jäätelöä nyt heti).

Tulipas kirjattua tämäkin perhe-elämän episodi. Niin, en osannut hallita hermojani. Niin, tuli itsekin siinä huudettua. Niin, otteet olivat turhan kovat raahatessa rimpuilevaa lasta lumipyrystä sisätiloihin. Toivon ettei orastava flunssa tuosta hullaannu. Toivon että 3-vuotiaamme ei traumaannu. Toivon että känkkäränkät pysyvät poissa. Joohan.

Iltapuuhien jälkeen Kuu halusi ensi kertaa omaan huoneeseensa, omaan sänkyynsä nukkumaan. Kolme kuukautta sitten pikkuveljen synnyttyä hän lahjoitti vanhan sänkynsä vauvalle ja sai uuden "isojen poikien" sängyn leikkihuoneeseensa. Kolme kuukautta hän kuitenkin on halunnut aina nukahtaa ja nukkua välissämme. Eikä siitä ole otettu paineita. Nyt puolen tunnin päästä huoneesta kuului vaimeasti: äiti, musta tuntuu ettei täällä ole hyvä. Yritetään siis toisena iltana uudestaan. Perhepetimme toimii ihan hyvin.

menikö se toinen viikko jo?

Pikkuruu ei ole enää ihan pieni. Kolmikuukautinen vauvelimme on miltei triplannut elopainonsa ja pituutta on tullut huimat 12 cm. Ensimmäisessä kuvassa mitat: 2800g ja 50 cm. Jälkimmäisessä: 6680g ja 62cm. Ihanaisemme on hyväntuulinen, kovasti seurusteleva, mutta osaa kyllä ilmaista tahtonsa kunnon kiljaisuilla.

Arki on koittanut. Ei onneksi itkuinen ja uupunut vaan uusia aktiviteettejä täynnä oleva. Viime viikolla alkoi Kuun kerho ja uimapeuhukoulu ja uusi muskari. Keskimmäinen jännitti kovin, mutta siellä se vain pikkuiseni kahlasi hartioita myöten vedessä muiden mukana ja kaatui uppeluksiin ilman jälkireagointia. Muskari sitä vastoin oli ollut mieluinen: Äiti se meni ihan hyvin, oli ensikommentti. Se oli tosi lyhyt. Satuliikunta on pitkä, mut muskari ihan lyhyt. Muskariopekin myönteli, että poikamme oli laulanut kauniisti ja reippaasti ja saanut muutkin lapset lauluun mukaan. 

Kuu kävi viikko sitten myös ensikertaa elokuvissa. Myyrää Dadan kanssa. Harmittavasti vain pissahätä koitti viimemetreillä. Keskittymisessä ei ole sillä pikku miehellä hankaluuksia, joten nyt on hankittu teatteriliputkin Kaupunginteatterin Kasper, Jesper ja Joonataniin. Siinä ikäsuositus on Reippaat yli 5-vuotiaat, mutta tiedusteluissa selvisi ettei kyseessä ole erityisen jännittävät kohtaukset (pimeä fikkarikohtaus saa meidän Kuumme varmasti riemuun) vaan esityksen pituus ja oletus ettei alle 5-vuotiaat kykene keskittymään. En usko reilut 3-vuotiaallamme olevan mitään ongelmia keskittymisen kanssa ja tarina on erittäin tuttu äänikirjasta. Parin viikon kuluttua siis Kuu menee Mummin kanssa teatteriin!

Minä aloitin viime viikolla joogan ja innostuksissani menin vauvalatino-tunneillekin viikkoa liian aikaisin. Tänään uusi yritys kohti Kalliota ja lattareita.

vuoden ensimmäisellä viikolla:

* On nautittu Valosta ja lumesta!

* Nautiskeltu herkkuja, herkkuja, herkkuja 

* Kaivettu kaapin uumenista toppavaatteet ja ulkoiltu

* Leivottu muffinsseja ja vastaanotettu vieraita Turun Ruissalosta

* Korkattu luminen liukumäki ja todettu, että pulkka vähän vuotaa, mutta ei se menoa haittaa

* Vierailtu Töölössä, jossa nautiskeltu ystävien luona mehevää kastanja-suklaa-mutakakkua

* Vierailtu mummilassa, "mummi on mun kaveri"

* Siivottu joulu pois tai ainakin kaikki neulasensa varissut pikkupöytäkuusi

* Rakennettu "koululaisten" pikkulegoja ja siinä sen kun 3-vuotiaan kärsivällisyys kehittyy

* Kuunneltu Kasperia, Jesperiä ja Joonatania ja Eemelin metkuja

* Seurattu Oktonautteja, Ellaa ja Aleksia kuvaruudulta

* Luettu, äiti jopa koko kirjansa loppuun

* Nukuttu pitkään, popsittu aamupuuroa lounasaikaan
* ja voi kuinpa lomarytmi vielä vain jatkuisi, mutta nyt on loppiainen eletty, arjen myötä alkavat harratukset (jippii!).

Eilen alkoi jälleen lähikoulujoogani. Mieltä rentouttava ja energisoiva opetus, hathaa, hengitysharjoituksia, meditaatiota ja rentoutusta, vaikkakin kylmän jumppasalin lattialla. Raskauden ja synnytyksen jälkeen pääsin taas mukavasti mukaan.

naurua

Pikkuruumme nauroi ääneen ensi kerran, kikatti kutituksesta. Muutoinkin keskustelee ja seurustelee aktiivisesti näin kaksikuisena.En muista näin varhaisesta kommunikaatiosta esikoisen kohdalla. Iso Kuu puolestaan laukoi eilen ensimmäisen vitsinsä ja nauraa hekottaa itsekseen ääneen katsoessaan dvd:ltä Ellaa ja Aleksia. (Tiedätkö miksi kirahvilla on niin pitkä kaula? No, ettei sen tarvi haistella leijonan pieruja.) 

Vuosi alkoi juhlien juhlilla, blinien käryssä, piiitkällä seitsemän ruokalajin illallisella. Miehet viettivät alkuillan keittiössä. Kolme kolmevuotiaasta riehuivat ja raikasivat, juoksivat ympyrää, leikkivät mm. lentokonetta ja saunaa, hihkuivat ilotulituksia olohuoneemme aitiopaikoilta. Perhevieraat poistuivat vasta puolen yön jälkeen. Vauvelimmekin uinahti yöunille yhdeltätoista. 

Vuoden 2012 ensimmäiset päivät ovat olleet vuoroin paistetta, vuoroin myrskyä. 2.1.2012 tuli ensilumi. Tänään jo ensiloska, joka illan tullen jäätyi. 

Perhe-elämä on seesteistä.

om mani padme hum

Kuu on ollut jonkin aikaa entisensä (useamman päivän, jo pari viikkoakohan jo). Olisikohan nyt miltei kolmisen kuukautta kestänyt mustasukkainen uhmakausi ohitettu? Hän ohjaa minua Pikkuruun hoidossa, on iloinen ja reipas, hillittömän valloittava kaveri. Hän sanoi myös tänään: mulla on dadaa ikävä. Dadamme juhlii varpajaisia.

Pikkuruu on valpas, eteenkin aamuisin/aamupäiväisin. Hän jokeltelee, hekottelee ja flirttailee, vastaa hymyyn hymyllä. On mahdottoman läsnä. Valpastuttaa äitinsäkin tähän hetkeen. Lepertelin nukkumaan laittaessani rakastavani häntä niin kovin ja ai, se hymy ja hymähdys, joka lausahduksestani seurasi. Hän lienee ymmärtävän tätä eloamme. Ja valloittaa sydämeni myös. Miten se onkaan avartunut!

Valmistelemme vuoden viimeistä iltaa juhlistaen sitä ja tulevaa uusimpien ystäviemme kanssa. Tiedossa on ainakin kuohuvaa juomaa, blinejä, katkaraputoasteja, lohta, turskaa, paistia, juustoja kera karamellisoitujen pähkinöiden, puolukkajäädykettä. Kolmen kolmivuotiaan menoa ja sulavaa kolmikielisyyttä suomi/englanti/portugal.

Vuosi on siitä, kun päätin saunan lauteilla aloittaa kirjoittamaan blogia, avointa muistiota itselleni. Jotta aika ei valuisi harmaaseen muistamattomaan. Jotta jättäisin itselleni jälkiä. Muistijälkiä jää täten herkemmin. Elämää tulee tarkasteltua ja havainnoitua helpommin. Päätin etten mainitse tästä kuin lähimmälleni, mutta onhan tätä jokunen muukin eksynyt joskus lukaisemaan. 

Vuodessa on moni asia muuttunut. Eteen on tullut haasteita ja harmaita hiuksia ja perheeseen vielä selittämätöntä fyysistä oireiluakin. Uuttakin on syntynyt, vatsani ja perheeni yllättäen kasvoi ja Mies löysi uusia tutkimusuria eteenpäin. Kiitollisena, mennyttä muistellen kumarran kohti Valoa. 

om mani padme hum.

raukeaa joulua

Raukea mieli. Mieheni nukkuvat, minä päätin purkittaa piparkakkutalon palaset ja harkita huomenaamuna vielä laitetaanko se kasaan vai syödäänkö iloisina suoraan osissa. Ei paineita. Tänään vietimme leppeän ja hitaan aamun vuoteessa päivänkeisarin kainalossa. Sain Isosiskon avustuksella tehtyä illalliseksemme gluteenittoman, laktoosittoman lasagnen ja imuroitua kodin suurpiirteisesti. Leivoin kakun, joka nippanappa pysyi kasassa. Vielä on jauhottoman leipomisen alkeet käynnissä, mutta kakun maku oli pehmeästi kohdallaan. Saunoimme koko perhe. Nyt tulisi miettiä aaton pakkaamisten organisointia. 

Keskustelu Kuun kanssa ennen nukahtamistaan: 

-minä en halua huomenna joulua.

-no miksi et? mikä siinä sinua jännittää?

-no kun minä en halua mennä pulkkamäkeen.

No, pulkkamäestä ei tule tietoakaan. Ulkona myrskyää syksyisästi.

valonseisaus

Huomasin eilen vuoden jo toista piparitaikinaa vääntäessäni hyräileväni itsekseni petteri-punakuonoa. Meille on myös kotiutunut joulukuusi, 50 cm:n korkuinen. Ja kirkasvalolamppumme on saanut joulukuusiteippauksen ja Kuun askartelut koristeikseen. Olen leiponut suklaaleivoksia kerhotädeille ja -sedille, taitellut paperitähtösiä lahjoiksi. Tänään olin  ainokaisen kerran jouluostoksillakin, tosin hurautin Kaapelitehtaan kauppaan, jossa jouluruuhkasta ei ollut tietoakaan, kivoja juttuja kylläkin. Tulihan se joulu siis minunkin mieleeni. Ja leppoisana ja kiireettömänä tulikin. Kivaa.

Mennyt päivä oli talvipäivänseisaus. Valoa kohti, valoisasti. Aamulla oli maassa kevyt lumihäivähdys, koko päivä oli pikkupakkasella ja kadut luistinliukkaana. Päivällä sankan sumun jälkeen avautui aurinkoinen näkymä. Kolmen-neljän maissa jopa auringonlaskukin havaittiin. Kivaa.

Tuleva päivä on Mieheni vuosipäivä. Kuu kultainen halusi tänään ehdottomasti antaa dadalleen lahjaksi cocis-pullon Kaapelitehtaan juoma-automaatista. Oli varmaan ensi kerran nähnyt dadan viikko sitten ruotsinlaivalla sellaista juovan. Kotiin tultuaan hän kääri sen suloisesti silkkipapereihin ja piilotti sänkynsä alle. Malttamattomana odottaa huomisaamua, jolloin voi laulaa dadalleen häpipööhteiituujuu...

naapurissa

Retki Tukholmaan. Irtiotto arjesta. 

Joo! Mukava reissu laivalla Isosiskon + Poikaystävän seurassa, lasten ehdoilla, kylläkin hyvin ala cartessa syöden. Panostimme ensi käyntiin Fotografiska museossa. Hieno rakennus, hienot näyttelyt ja ennen kaikkea hieno yläkerroksen ravintola, jossa nautimme pitkän lounaan (kuten lasten kanssa vain voi). Koetimme tutustua myös Kulturhusetin 4.kerroksen lasten maailmaan, mutta pääsimme vain eteisaulaan. Vuoronumerolla olisi päässyt sisällekin.

Mä haluan asua täällä. Me en halua mennä kotiin. Kuu kun viihtyisi hyttimatkustajana. Onneksi viime päivien hurjat myrskyt olivat hivenen laantuneet. Laiva keikkui vain uinuttavasti ja tallustimme ihan tyytyväisinä sadetakit yllä Tukholman kaupungin tyylikkäässä vilinässä. 

valmistellakko

Niin, ne piparit on syöty, samoin uunituoreet joulutortut. Glögiä on juotu jo kolmatta pulloa. Mummon vanhat taitellut paperitähtikoristeet on ripustettu kukintonsa tiputtaneeseen orkideaan ja kukka-asetelmasta jääneille sinisiksi spreijatuille oksille, jotka kaunistavat nyt ikkunaamme. Kynttilöitä on polteltu. Ja leikkihuoneeseen asennettiin ne sähkökynttilät, jotka olivat useita vuosia kammottaviksi nimettyinä kaapin pimennossa. Siinä siis joulupuuhat, toistaiseksi. Ei idyllistä diy-adventtikalenteria, ei joulukorttiaskarteluja, ei kotia koreammaksi. Niitä pursuavat blogit. Näyttävät kyllä kivoilta. Mutta, haluanko sellaista? Pystyisinkö sellaiseen paineitta? Kuun vuoksi ajattelin kyllä jonkinmoisen joulukuusen tehdä/hankkia. Riittäisiköhän lähimetsästä anastetut kuusenoksat lasipurkissa kuten parina viime jouluina?

Joululahjoja? Leipomista? Joulu on siis ensi viikolla. 

Huhuu, Kii! 

tänä myrskyisänä päivänä

Piparitaikinaa ja -leivontaa, manteli-luumu-kakkua ja quichea (jälleen) ja sitten mukavia vieraita, vilkkaita lapsia. 3-vuotiaat välillä sopuisasti ja iloisesti lentokonetta leikkien, välillä tavaroista tapellen. Äänet kohoten, toisinaan nyrkitkin. Miehet intensiivisiin keskusteluihinsa upoten, me naiset harmillisesti katkonaisempien ja arkisempien aiheiden parissa. Niiiin tyypillisesti, mutta minkäs teet, kun lapset antavat aika ajoin aihetta ajatusten ja lauseiden katkeamisille. Niin nyt. Joka tapauksessa ihanteellinen tapa lapsiperheen viettää lauantaista iltapäivää ja alkuiltaa. 

juhlan jälkeen...

oli haikea onnen ja ilon tunne. Sellainen joka muistuttaa tunnetta jouluaattoyönä, kun masu on täynnä suolaista ja makeaa, pukki käynyt, lasissa punaista ja pöydällä suklaanruskeaa, kädessä paketista tullut houkutteleva romaani. Koti on hiljentynyt, kun kukin on käpertynyt kirjansa seuraan. Siltä tuntui eilisen nimijuhlamme jälkeen. Tiskejä korjaillessa, valopöytämme loimutessa. Kiitos perhe ja ystävät. 18 henkeä täytti kotimme. Mieheni loi ihanat suolaiset tarjoilut. Olin tyytyväinen kakkujeni makumaailmaan ja iloitsin erityisruokavalion onnistumisesta. Kakkujen ulkoasu olisi voinut toki olla viimeistellympi, siinä petrattavaa. Nyt ne muistuttakoot kuitenkin hiekkalaatikon tuotosta ja aamun lumihuurretta. Mutta maut kohdallaan. 

Minä roolitin itseni kuningatar-nutturalla ja Tiibetin matkaltamme 4 vuotta sitten hankitulla mekolla, joka oli kolmatta kertaa käytössä. Elämäni ensimmäisen kerran sain kampauksen ja vessamme kunnon hiuslakka kyllästyksen. Enpä ennen tiennyt miten kummalliselta ja epämiellyttävältä lakkakova hius tuntuukaan. Ja .millainen takkutuotos tupeeratun ja lakatun kampauksen jälkeen päässä onkaan. 

 Talven ensilumihuurre peitti luonnon. Itsenäisyyspäivä 2011 oli Pikkuruumme.

nimijuhlan aattona

Nimijuhlaa valmistellessa postiluukusta tipahti Pikkuruun ensimmäinen kirje Kelalta: sairausvakuutuskortti, jossa printattuna ihan oma uusi nimi.

Isoveli pääsi mummilaan yökylään, jotta vanhemmat saivat puunata lattiat ja vessan ja aloittaa leipomisurakan. Eilen illalla tämä äiti leipoi supermakeita macaroonseja, jotka tällä kolmannella yrityksellä näyttävät edelleen erilaisilta kuin konditorioiden vitriineissä. Juhlamenun kasaamisessa on ollut vääntämistä uusien ruokarajoitteidemme vuoksi. Enpä olisi arvannut, että tässä kulinaristiperheessä tullaan arkartelemaan maidottomia/laktoosittomia vaihtoehtoja herkuille. Huomenna testataan. Pian aloitan kookos-vanilja-glögi-kakun väsäämisen.

Pikkuruu on kasvanut huimasti. Ensimmäiset vaatteet ovat käyneet pieniksi. Myssy, johon 7 viikkoa sitten hukuttiin, istuu nyt napakasti päässä. Posket ovat pulleat, sukuperintöinen kaksoisleukakin paikallaan. Ensimmäisen kuukauden kasvupyrähdys oli 5 cm pituuteen, 1,7 kg elopainoon. Huimaa! Samalla on äitikin pienentynyt alle aikaan ennen tätä raskautta.

jou

Aamupuuron jälkeen Kuu sai vihdoin avata ensimmäisen luukun. Ihmisen ensimmäinen joulukalenteri on Spiderman.. huhhuh, sanoo tämä mamma. Poika oli tietenkin itse sen kaupasta halunnut ja mummi hankkinut. Hän on jo vajaan viikon ollut kärsimätön ja tänään sitten vihdoin! Pienoinen pettymys oli, että luukusta tulikin avaimenperä eikä karkki.

Viikonloppu vierähti kolmatta päivää sisätiloissa. Rankkaa tuulta ja tuiverrusta riittänyt. Minusta kuitenkin viime päivät ja viikot ovat olleet pääosin aurinkoisia. Tai olen mielestäni ainakin usein kaihonnut ulos auringonpaisteeseen, kun olen pienten miesten kanssa jumittuneena sisätiloihin. 3-vuotiaallani on sellainen uhmaikä päällä, että miltei kaikkeen ehdotettuun tulee vastauksena EI ja useimmiten kun asiat ei mene sen pään mukaisesti, on tiedossa huutoraivarit. Taidan pian tarvita jotakin kasvatuskonsultaatiota, jotta osaisin reagoida asianmukaisesti MENEPOISTÄÄLTÄ -käskyihin, potkuihin, lentäviin tavaroihin, joita kuitenkin seuraa kirkuva ÄITIMAMMA -itku... huhhei. 3-vuotiaani on kuitenkin edelleen niin hurmaava ja ulkopuolisille hyväkäytöksinen kaveri. Ja toki lumoava useimmiten äidillekin. 

Tämä kotiäiti päätti leipoa eilen ystävän kyläilyä varten yläasteen köksän kirjan klassikkoja, kaurakeksejä. Tein oman sovellukseni hunajalla ja kanelilla, ja sitten istuin tietokoneen ääreen. Seurauksena uuniin unohtuneet, ylirapeat miltei mustareunaiset keksit. Joka tapauksessa nekin katosivat hyviin suihin.

Isenäisyyspäivänä koittaa nimijuhlat. Mietimme tarjoiluja. Nyt minä ainakin suklaa-maito-pannassa imetyksen vuoksi ja eilen todettiin Miehellä sitten laktoosi-intoleranssi.