Olen myynyt sohvan, jihuu. En edes omaani vaan vanhempieni olohuoneesta. Ostaja-noutaja tulee ja hyvällä hinnalla menee. On tuo huuto.netti sit kätsy.
Olemme vierailleet westendissä tutustumassa ystäviemme Pikkudaamiin. Oih, miten siro ja suloinen, vaaleanpunainen. Meidän Ruumme kaksi kuukautta vanhempana oli jättiläinen. Ruu musisoi kummitus-setänsä sylissä. Herkkuja pöydällä. Jotenkin leppeä kyläily, vaikka emäntämme ja isäntämme vaikuttivat väsyneiltä.
Mieskin on uupunut. Laihtunut ja hopeoitunut. Univajeesta. Viimeisistä perhe-elon vuosista. Ajatustyöstä. Epävarmuudestakin kai. Paineista siellä ja kai täälläkin. Minä tunnen kuitenkin olevani yllättävän voimissani. Tämän päivän aurinko esitteli villakoirat nurkissa ja tahmat ikkunalaseissa, mutta jatkuvaa hyrskynmyrskyä sietää, kun on siellä täällä pieniä palasia harmoniassa. Se riittää, nyt. Riittää pikkupoikien vanassa veneily. Nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti