viikon varrella

olen

* pohtinut ystävälle tapahtuneita katastrofeja, pysähtynyt 

* pohtinut elämän merkityksellisyyttä, ystävyyttä yleensä

* visiteerannut (iso)vanhempien luona
* ostanut päähänpistona narsisseja, jotka tosin kolmatta päivää odottavat paperikassissa parvekkeella

* kaupitellut taas sohvaa netissä

* hankkinut itselle punaisen väriterapiatakin (second hand)

* kahvitellut lapsiystävällisessä Annantalossa

Pyöräilykautemme on avattu.

päivän bongaukset

Huikeaa! Sunnuntaina aamiaispöydämme ääreen ilmestyi uljaita lintuja! En ole koskaan ennen nähnyt fasaanien liitelevän yläoksille, 4. kerroksen korkeudelle. Siinä ne istuivat aivan ikkunamme edessä juuri kun nautimme Kuun tilauksesta "juhla-aamiaista" (sis. peruskaurapuuron ja smoothiesin oheen keitettyjä munia ja mandariinejä). Fasaaniparin jälkeen samaisilla oksilla parveili pienempiä lentäväisiä, tilhiä kai/vai? Tämän kaupunkilaisen luontotietous on noloa, kun kyselyikäiselle tulisi osata nimetä yhtä sun toista. Joka tapauksessa noita töyhtöpäisiä muistan piirtäneeni noin kolmekymmentä vuotta sitten ala-asteen kuvistunnilla. Se tekele riippuu edelleen vanhempieni makuuhuoneen lasten piirustusten kollaasissa. 

Viikonloppu sujui vuosipäiviä juhlistaen. Ensin veljentytön 8. vuotta, sitten pikkukaverin 4. vuotta. Kuu pääsi ensimmäistä kertaa hoploppaamaan sisäleikkimeteliin. Viikonloppu oli myös lastenkulttuurin. Perjantaina istuimme Kuun kanssa ensikertaa Musiikkitalon pääsalissa. Lauantaina puolestaan istuimme Ruun kanssa Ateneumissa vauvateatterissa. Ruu osallistui hihkuen Pumpulirumpuun.

Kaupungin kadut ovat sulat ja kuorrutetut hiekotuksista. Meri velloo miltei myös. Pian voisi kaivaa polkupyörät käyttöön. Viikon varrella on kuitenkin vaihdellen herätty aurinkoon ja hentoiseen lumivaippaan. Tihkuakin sateli harmaalta taivaalta. Talvitakit ja -haalarit on kuitenkin vaihdettu välikausivarusteisiin.

Mies otti eilen kitaran käsiinsä. Soitteli hetken kuukausien tauon jälkeen. Se on hyvä merkki. Ehkä paineet tästä hellittävät. Toivomme ovat korkealla, toiveet kohdistuvat kauas.

kaapit pursuaa

...eikä vain tuo eteisen ulkovaatekaappi. Mieletöntä että asunnosta löytyy kaappeja, joiden syvyys on 120 cm. Mielettömästi sinne saa tuupattua tavaraa, moneen kerrokseen. Mutta se järjestyksen ylläpito, hmm.

Täällä on viimeaikoina usein kaivettu korvatulppia, jotka häivyttävät ne korkeat äänet. Ruun tajuttomat äänenavaukset, toisinaan riemunkiljahdukset, toisinaan vihlovat tahdon!-jotain-muutosta-johonkin-olotilaan -huudot, toisinaan selvää väsymystä/nälkää viestittävät. Huh. Se voluumi on huikaisevan korkea. Äänitaajuus tuntuu räjäyttävän pään. Ihan yhtäkkiset ja rauhallisessa olotilassa yllättävät, joita seuraa usein ihan leppoisaa jokeltelua. Menispä pian ohi tämä kausi. Oppisipa jotain ympäristölle ystävällisempää. Poor neighbours.

Kuvien charmantti pikkuherra ei liity edellä olevaan. Oi, hänhän on mitä valloittavin isoveli mitä kuvitella saattaa, kun sille päälle sattuu.

lounasta korvatulpilla

 Miten vaikeaa onkaan kohdata pienten kielteiset tunteet? Pienten ja suurempien niin kuin ne omatkin.

pisarapäivä

Maisema harmaa ja sumuinen. Ikkunaruudusta bongattu jo sadepisaroita.

 Päivä sisätiloissa, hiljaiselossa. 

yritys hyvä

Päivänpaistatus oli yritys hyvä. Ratkirinnoin työnsin kerrosvaunut paraatipaikallemme, mutta jotenkin siinä viimoi kylmästi (vaikkei mielestäni kylläkään erityisesti tuullut...) Kalliot olivat jäiset ja 3-vuotias tietenkin hihkui kiipeilemään juuri siinä herkässä puussa. Pikkuruinen tietenkin heräsi just vaunujen parkkeeraukseen ja kylmä lounas oli totisesti kylmä rukkaset kädessäkin. Kuuma kaakao hivenen sulatteli. Ajatustasolla toimi paremmin.

Paluumatkalla nukahtivat molemmat pienet ja sain sen harvinaisen hetken, kun molemmat untenmailla samanaikasesti. Lähisiwasta makeaa minulle ja suunta rannan penkille. Siinä lämpeni. Miksiköhän kuitenkin valitsin itselleni tuon inhan ja narskuvan viinerin? Enhän minä yleensä sellaisista nauti.

suunnan muutos

tai ohjelman vaihdos, aurinko kun helottaa. Haenpa pian Kuun kerhosta ja sitten suunnataan ulkoilmalounaalle Aarre-paikallemme, Joo! Kiitos Kahden suoran kirjoituksen, josta hetki sitten näin niin tutun maiseman: Aarre-kalliomme ja sen arvokkaan penkin, jossa on käyty jakamassa ilot ja surut, hautaamassa Aarteemme ikuiseen lepoon, paistateltu pakkasessa ja helteessä, syystuulen tuiverrellessa, pulahdettu mereen ja seurattu vesiliikennettä, popsittu pullaa ja kulauteltu milloin mehua, kahvijuomaa, kaakaota, varoiteltu taaperon kanssa liukkaista kallioista, mutta silti sinne on ollut mentävä. Usein parkkeetattu polkupyörät harjun taakse ja noustu hiekkatöyräälle. Jännitetty onko vakipaikka vapaana. 

Milloinkas siellä viimeksi olimmekaan? Ruu ei vielä ollut kainalossamme. Sinne siis tänään. Voihan ne eiliset leftoversit syödä kylmänä lounaana. Laitanpa sitten kuumat kaakaot termariin. Kuu riemastuu, uskon. Hänhän juuri tänään herättyään ehdotti, että mentäisiin äiti retkelle. Nyt vasta havahduin. 

nyt

Olen myynyt sohvan, jihuu. En edes omaani vaan vanhempieni olohuoneesta. Ostaja-noutaja tulee ja hyvällä hinnalla menee. On tuo huuto.netti sit kätsy.

Olemme vierailleet westendissä tutustumassa ystäviemme Pikkudaamiin. Oih, miten siro ja suloinen, vaaleanpunainen. Meidän Ruumme kaksi kuukautta vanhempana oli jättiläinen. Ruu musisoi kummitus-setänsä sylissä. Herkkuja pöydällä. Jotenkin leppeä kyläily, vaikka emäntämme ja isäntämme vaikuttivat väsyneiltä.

Mieskin on uupunut. Laihtunut ja hopeoitunut. Univajeesta. Viimeisistä perhe-elon vuosista. Ajatustyöstä. Epävarmuudestakin kai. Paineista siellä ja kai täälläkin. Minä tunnen kuitenkin olevani yllättävän voimissani. Tämän päivän aurinko esitteli villakoirat nurkissa ja tahmat ikkunalaseissa, mutta jatkuvaa hyrskynmyrskyä sietää, kun on siellä täällä pieniä palasia harmoniassa. Se riittää, nyt. Riittää pikkupoikien vanassa veneily. Nyt.

talven valoa ja iloa

Vierähti se viikko ja toinenkin. Kävimme hiihtolomalla yökylässä Tikkurilassa. Pistettiin 3-vuotiaan jalkaan superlipsuvat sukset ja pidettiin kainaloista kiinni. Latuja ei ollut, eikä siten toinen hiihtoharjoittelu vienyt intoa eteenpäin. Kävimme myös katsomassa kaloja.

Valoa riittää. Meillä kääntyillään vatsalleen ja kirkutaan. Korkealta ja hyytävän kovaa. Silloin kun riemuitaan tai halutaan tai vaaditaan. Ja meillä valloitetaan sitten sulavalla hymyllä ja hykerryksillä. 

Olimme mukavilla 4-vuotissynttäreillä. Äiti pääsi teatteriin: Totta. Ja nautti. Ja on päässyt kahvittelemaankin ja lehdittelemään kirjastoon ihan rauhassa. Siinä se viime aikojen saldo. 

Olen kyllä ollut jotenkin poissaoleva. Missähän? 

sakeasti lunta

Kun asuu kaupunkikerrostalossa, on usein aika ulkona siitä mitä ulkona tapahtuu. Niin ainakin minulle kävi tänään. Katsoin kyllä aamulla ikkunasta, että ulkonahan on lumisade, mutten antanut siitä itselleni aihetta enempää. Lukiokaverilta, jonka luokse oli tänään sovittu poikieni kanssa kyläilyä, tuli sitten tekstari, jossa todettiin että nyt on PALJON lunta maassa että selvitäänköhän me vaunujen kanssa vai tulisivatko autolla hakemaan. Siihen minä tietenkin kuittasin, että kiitos eiköhän me selvitä. Autottomana lapsiperheenä julkisessa liikenteessä on tottunut kulkemaan sukkelasti. No, onneksi mies tuli alkumetreille auttamaan ja kantoi kerrosvaunut varastosta jalkakäytävälle asti. Ja, onneksi pääsimme ensimmäiset 100 metriä tuoreeltaan lumiauran vanassa, mutta sittenpä törmättiin lumihankeen. Edessä parisataa metriä auraamatonta kävelytietä bussipysäkille ja kolmipyöräisissä kerrosvaunuissa yhteensä noin 25 kg:n painosta lapsia. Huh. Isompi jaksoi kahlata hangessa puolimatkaan asti, kunnes perästä alkoi kuulumaan mä en jaksa enää -huutoa... Espoossa sitten aurauskalusto ei ollut töissä lainkaan eli bussista poistuminenkin oli vaunulliselle haastavaa. Onneksi ystävä tuli puskuavuksi ja ihanaa olikin sitten istua siistiin kotiin herkkupöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa. Abikeväästämme on 21 vuotta. Olemmekohan nyt jo vanhoja.

Lunta pyryttää nyt toista vuorokautta. Autottomana ja kerrostalossa ei kuitenkaan huolta lumitöistä tai -taakasta. Huomenna mennään sitten pulkan ja manducan kanssa ulkoilemaan, jos niinkseen.

Olen juuri viettänyt kolmatta tuntia tietokoneen ääressä käyden läpi digikuvia reilun vuoden ajalta. Olivatpahan koneessa sikinsokin siellätäällä. Nyt on sitten valikoitu 211 kivointa, joista pitäisi kyllä vielä tehdä kunnon karsintaa. Haluan valokuvakansioihin talletettua paperikuvia, mutta max. 100 parasta riittäisi. Viikon päästä on Grandman 76-vuotissyntymäpäivät Atlannin ja mantereen toisella puolella, sinne haluaisin nyt myös vihdoin lähettää muutaman valokuvaprintin elämästämme täällä. Projekti jatkukoon.

käsittämätöntä

...kello ei näytä edes yhdeksää ja molemmat poikani uinuvat jo. Isompi kuukahti ennen kahdeksaa. Vauvelikin nukahti tyytyväisenä juuri. Aamulla jouduin herättämään pojat varttia vaille yhdeksän, kun piti rientää aamukahvitreffeille keskustaan. Tästä rytmistä minä pidän. Ei sovita turhan aikaisia menoja siis.

Viikko on vierähtänyt leppeästi. Sain ystävänpäivänä konkretiaa Mieheni joululahjasta: kokovartalohieronnasta ja kasvohoidosta. Yhteensä 2 tuntia 10 minuuttia hemmottelua. Mies vaunutteli vauvaa ja mummi vietti Kuun kanssa kerhon ystävänpäivää. Oh my Valentines.

the paparazzi Kuu

Kuvat: Kuu, 3-vuotta

köhää ja räkää ja parrasvaloa

Niiden parissa on vietetty viime päivät sisätiloissa. Mutta minäpä pääsin tänään kahdeksi ja puoleksi tunniksi kaupungille, yksin! Mitä teinkään? Olin ulalla. Lauantai-iltapäivällä Stockalla ja Aleksilla ei ole minun paikkani. Alusvaatteita ja käsidesiä ja kynsiharja ja sitten etsiskelin paikkaa minne istahtaa cappuccinolle toljottelemaan ihmisvilinää. Kaikkialla oli vain niin täyttä, enkä osannut mennä minnekään. Talsin eestaas päämäärättömästi ja lähdin takaisin kotiin. Kuitenkin yksin liikenteessä, bussissa ilman lastenvaunuja, kirja matkalukemisena oli virkistävää vaihtelua kotiäitiarkeen. Paluumatkalla 20 minuutin bussimatkan aikana onnistuin nukahtamaan se kirja sylissä. Niska nytkähti ja havahdutti.

Eilen jännitettiin koko perhe kuvaruudun äärellä Isosiskon ensiesiintymistä televisiossa, primetimessa jee. Kuu ja Ruukin hiljentyivät haltioituneena tuijottamaan kuvaruutua. Esityksen jälkeen Kuu antoi spontaanit ablodit ja sanoi Hyvin meni! Hyvinhän se meni, vaikka tie päättyikin. Onneksensa mielestäni. Koko juttu oli hänelle varmasti erityisen mieletön kokemus, saavutus ja onnistuminen, muttei se oikea paikka eikä hetki ihanaisellemme. Mutta voi, olemme niin ylpeitä lahjakkaasta, valovoimaisesta nuoresta naisestamme.

oi sisaruus

Sain vihdoinkin ladattua kamerasta viime aikojen kuvia koneelle. Liikaa ei ole tullut arkea dokumentoitua, mutta sen sijaan 3-vuotias oli ollut ahkera salakuvaaja. Kuvia eri puolilta asuntoa oli yllättäin kertynyt kameraan useita kymmeniä. Täytyypä editoida niistä joitakin tänne muistioon antamaan toisenlaista perspektiiviä.

Sisaruus. Koska omat veljeni ovat jääneet etäisiksi, Miehellä sisarukset vieläkin kaukaisemmiksi, toivon hartaasti että nämä nuoremmat löytäisivät yhteyden toisiinsa ja ennen kaikkea kykenisivät ylläpitämään sitä.  

toistamiseen

sunnuntaiaamu alkoi pullataikinan vaivaamisella. Toiset vaalipullat tulivat uunista ulos, puolet kanelikierteisinä ja puolet peruspikkupullina, jotka nautittiin mantelimassan&kermavaahdon kera. Suurin osa talletettu nyt pakastimeen, kun ruokavieraita ei ollut. 

Pakkasten ja vimmatun siivousurakan jaljiltä käteni ovat kuivat, halkeilevat ja kipeät. Voih miten uuvuttavaa on jynssätä, desinfioida ja pyykätä, mutta eipäs tällaista joka viikko (eli kuukausi tai vuosi...) tehdäkään. Päänsäryn sain.

Kylmää on ollut, mutta huopikkaissa ja 90-luvulla hankituissa villahousulegginseissä tarkenee. Ja pakkaset puree tietty viikonlopun siivousneuroosissakin. 

Eilen käytiin piipahtamassa ravintolapäivässäkin ensi kertaa. Ensin ystävän järkkäämässä borsch-keitto-paikassa, jossa oltiinkin kaksi tuntia liian aikaisin. Onneksi toisenlaista keittoa voiteen kera saatiinkin sitten Danakoshasta.

Nyt, poden pienoista harmitusta vaalituloksesta, joka realistisesti todeten oli kyllä odotettavissa. Olisin toivonut kuitenkin edes pienempää äänieroa. Joktap olisipa tämä viitoitus jälkeläisillemme suvaitsevampaan tulevaisuuteen,olisihan. Älä anna porvariston ja oikeiston vallan viedä meitä entisestään eriarvoistumiseen, ethän.

jippii! 2!

Olen iloinnut:

* eilisestä vaalituloksesta

* leipomistani vaalipullista, voi-kaneli-mantelimassa-silmäisistä, jotka maistuivat täällä miltei parhailta koskaan (pullien leipominen ei minulle arkipäiväistä, ainakaan vielä)

* lumesta, jossa on kahlattu, kasoille kiipeilty ja naapuritalon pihan linnassa touhuttu

Olen huolestellut:

* 3-vuotiaan tunneskaalaa ja käyttäytymistä ja voitonhimoa, joka purkautuu heittelemisenä, läimimisenä, tönimisenä, vastaanhuutamisena, tottelemattomuutena.

Jäähyhuone on nimetty tästäedes turvatilaksi, jonne mennään rauhoittamaan mieltä. Tasapaino on olemassa.

se seesteisyydestä

Kuva: Kuu, 3 vuotta

Tänään palattiin Kuun kanssa ajassa muutama kuukausi takapakkia: sellainen uhmakohtaus että äidillä kädet ja pää ja sydän ja hermot kohmeessa. Kiikutin (raahasin) lasta leikkipuistosta kotiin kaameassa pyryssä samanaikaisesti, kun hän päätti huutaa suu vaahdossa, nenä räkää valuen, heittäen kenkänsä ja hattunsa lumihankeen. En halua kotiin. Pysähdy! Kotiovelta huutava lapsi sisään ja vaunut romppeineen jäivät seisomaan pyryyn tunniksi pariksi. Huh. Onneksi Ruu oli jäänyt Isosiskon kanssa kotiin päiväunilleen. Isoveljen huutoa jatkui puolisen tuntia sisällä toppahaalarissa läpsien ja repien vaaatteista vauvaa kantevaa äitiään. Ei puhettakaan jäähypaikalla pysymisestä. Vihdoin rauhoittumisen jälkeen hän vaipui uupuneeseen uneen ja sitten se känkkäränkkä tuli uudelleen vierailulle syystä ettei saanut sitä mitä halusi (jäätelöä nyt heti).

Tulipas kirjattua tämäkin perhe-elämän episodi. Niin, en osannut hallita hermojani. Niin, tuli itsekin siinä huudettua. Niin, otteet olivat turhan kovat raahatessa rimpuilevaa lasta lumipyrystä sisätiloihin. Toivon ettei orastava flunssa tuosta hullaannu. Toivon että 3-vuotiaamme ei traumaannu. Toivon että känkkäränkät pysyvät poissa. Joohan.

Iltapuuhien jälkeen Kuu halusi ensi kertaa omaan huoneeseensa, omaan sänkyynsä nukkumaan. Kolme kuukautta sitten pikkuveljen synnyttyä hän lahjoitti vanhan sänkynsä vauvalle ja sai uuden "isojen poikien" sängyn leikkihuoneeseensa. Kolme kuukautta hän kuitenkin on halunnut aina nukahtaa ja nukkua välissämme. Eikä siitä ole otettu paineita. Nyt puolen tunnin päästä huoneesta kuului vaimeasti: äiti, musta tuntuu ettei täällä ole hyvä. Yritetään siis toisena iltana uudestaan. Perhepetimme toimii ihan hyvin.

menikö se toinen viikko jo?

Pikkuruu ei ole enää ihan pieni. Kolmikuukautinen vauvelimme on miltei triplannut elopainonsa ja pituutta on tullut huimat 12 cm. Ensimmäisessä kuvassa mitat: 2800g ja 50 cm. Jälkimmäisessä: 6680g ja 62cm. Ihanaisemme on hyväntuulinen, kovasti seurusteleva, mutta osaa kyllä ilmaista tahtonsa kunnon kiljaisuilla.

Arki on koittanut. Ei onneksi itkuinen ja uupunut vaan uusia aktiviteettejä täynnä oleva. Viime viikolla alkoi Kuun kerho ja uimapeuhukoulu ja uusi muskari. Keskimmäinen jännitti kovin, mutta siellä se vain pikkuiseni kahlasi hartioita myöten vedessä muiden mukana ja kaatui uppeluksiin ilman jälkireagointia. Muskari sitä vastoin oli ollut mieluinen: Äiti se meni ihan hyvin, oli ensikommentti. Se oli tosi lyhyt. Satuliikunta on pitkä, mut muskari ihan lyhyt. Muskariopekin myönteli, että poikamme oli laulanut kauniisti ja reippaasti ja saanut muutkin lapset lauluun mukaan. 

Kuu kävi viikko sitten myös ensikertaa elokuvissa. Myyrää Dadan kanssa. Harmittavasti vain pissahätä koitti viimemetreillä. Keskittymisessä ei ole sillä pikku miehellä hankaluuksia, joten nyt on hankittu teatteriliputkin Kaupunginteatterin Kasper, Jesper ja Joonataniin. Siinä ikäsuositus on Reippaat yli 5-vuotiaat, mutta tiedusteluissa selvisi ettei kyseessä ole erityisen jännittävät kohtaukset (pimeä fikkarikohtaus saa meidän Kuumme varmasti riemuun) vaan esityksen pituus ja oletus ettei alle 5-vuotiaat kykene keskittymään. En usko reilut 3-vuotiaallamme olevan mitään ongelmia keskittymisen kanssa ja tarina on erittäin tuttu äänikirjasta. Parin viikon kuluttua siis Kuu menee Mummin kanssa teatteriin!

Minä aloitin viime viikolla joogan ja innostuksissani menin vauvalatino-tunneillekin viikkoa liian aikaisin. Tänään uusi yritys kohti Kalliota ja lattareita.

vuoden ensimmäisellä viikolla:

* On nautittu Valosta ja lumesta!

* Nautiskeltu herkkuja, herkkuja, herkkuja 

* Kaivettu kaapin uumenista toppavaatteet ja ulkoiltu

* Leivottu muffinsseja ja vastaanotettu vieraita Turun Ruissalosta

* Korkattu luminen liukumäki ja todettu, että pulkka vähän vuotaa, mutta ei se menoa haittaa

* Vierailtu Töölössä, jossa nautiskeltu ystävien luona mehevää kastanja-suklaa-mutakakkua

* Vierailtu mummilassa, "mummi on mun kaveri"

* Siivottu joulu pois tai ainakin kaikki neulasensa varissut pikkupöytäkuusi

* Rakennettu "koululaisten" pikkulegoja ja siinä sen kun 3-vuotiaan kärsivällisyys kehittyy

* Kuunneltu Kasperia, Jesperiä ja Joonatania ja Eemelin metkuja

* Seurattu Oktonautteja, Ellaa ja Aleksia kuvaruudulta

* Luettu, äiti jopa koko kirjansa loppuun

* Nukuttu pitkään, popsittu aamupuuroa lounasaikaan
* ja voi kuinpa lomarytmi vielä vain jatkuisi, mutta nyt on loppiainen eletty, arjen myötä alkavat harratukset (jippii!).

Eilen alkoi jälleen lähikoulujoogani. Mieltä rentouttava ja energisoiva opetus, hathaa, hengitysharjoituksia, meditaatiota ja rentoutusta, vaikkakin kylmän jumppasalin lattialla. Raskauden ja synnytyksen jälkeen pääsin taas mukavasti mukaan.

naurua

Pikkuruumme nauroi ääneen ensi kerran, kikatti kutituksesta. Muutoinkin keskustelee ja seurustelee aktiivisesti näin kaksikuisena.En muista näin varhaisesta kommunikaatiosta esikoisen kohdalla. Iso Kuu puolestaan laukoi eilen ensimmäisen vitsinsä ja nauraa hekottaa itsekseen ääneen katsoessaan dvd:ltä Ellaa ja Aleksia. (Tiedätkö miksi kirahvilla on niin pitkä kaula? No, ettei sen tarvi haistella leijonan pieruja.) 

Vuosi alkoi juhlien juhlilla, blinien käryssä, piiitkällä seitsemän ruokalajin illallisella. Miehet viettivät alkuillan keittiössä. Kolme kolmevuotiaasta riehuivat ja raikasivat, juoksivat ympyrää, leikkivät mm. lentokonetta ja saunaa, hihkuivat ilotulituksia olohuoneemme aitiopaikoilta. Perhevieraat poistuivat vasta puolen yön jälkeen. Vauvelimmekin uinahti yöunille yhdeltätoista. 

Vuoden 2012 ensimmäiset päivät ovat olleet vuoroin paistetta, vuoroin myrskyä. 2.1.2012 tuli ensilumi. Tänään jo ensiloska, joka illan tullen jäätyi. 

Perhe-elämä on seesteistä.