jou

Aamupuuron jälkeen Kuu sai vihdoin avata ensimmäisen luukun. Ihmisen ensimmäinen joulukalenteri on Spiderman.. huhhuh, sanoo tämä mamma. Poika oli tietenkin itse sen kaupasta halunnut ja mummi hankkinut. Hän on jo vajaan viikon ollut kärsimätön ja tänään sitten vihdoin! Pienoinen pettymys oli, että luukusta tulikin avaimenperä eikä karkki.

Viikonloppu vierähti kolmatta päivää sisätiloissa. Rankkaa tuulta ja tuiverrusta riittänyt. Minusta kuitenkin viime päivät ja viikot ovat olleet pääosin aurinkoisia. Tai olen mielestäni ainakin usein kaihonnut ulos auringonpaisteeseen, kun olen pienten miesten kanssa jumittuneena sisätiloihin. 3-vuotiaallani on sellainen uhmaikä päällä, että miltei kaikkeen ehdotettuun tulee vastauksena EI ja useimmiten kun asiat ei mene sen pään mukaisesti, on tiedossa huutoraivarit. Taidan pian tarvita jotakin kasvatuskonsultaatiota, jotta osaisin reagoida asianmukaisesti MENEPOISTÄÄLTÄ -käskyihin, potkuihin, lentäviin tavaroihin, joita kuitenkin seuraa kirkuva ÄITIMAMMA -itku... huhhei. 3-vuotiaani on kuitenkin edelleen niin hurmaava ja ulkopuolisille hyväkäytöksinen kaveri. Ja toki lumoava useimmiten äidillekin. 

Tämä kotiäiti päätti leipoa eilen ystävän kyläilyä varten yläasteen köksän kirjan klassikkoja, kaurakeksejä. Tein oman sovellukseni hunajalla ja kanelilla, ja sitten istuin tietokoneen ääreen. Seurauksena uuniin unohtuneet, ylirapeat miltei mustareunaiset keksit. Joka tapauksessa nekin katosivat hyviin suihin.

Isenäisyyspäivänä koittaa nimijuhlat. Mietimme tarjoiluja. Nyt minä ainakin suklaa-maito-pannassa imetyksen vuoksi ja eilen todettiin Miehellä sitten laktoosi-intoleranssi.

kaksin

Outo tilanne: kaksin yön yli kotona vain Pikkuruun kanssa. Kuu mummin ja papan ja Nukan seurana, Mies Jyväskylässä ystävänsä karonkassa. 

Kestitsin eilen kahta upeaa naista Miehen tekemällä herkku-quichellä ja itse vatkaamalla uskomattoman hyvällä luumu-mantelikakulla ja sitten niiden seurauksena illan tullen Pikkuruun vatsaa väänsi niiiiiin. Kermaviili-kermavaahto-rahka = ei hyvä pikkuselleni. Se on nyt testattu kurjalla tavalla. Puolenyön maissa hän rauhoittui ja minä nautin keittoillalliseni ennen nukahtamistani. Kahden maissa havahduin vieressäni tuhisevaan tulikuumaan poikaan. Mittasin kuumetta kainalosta 37,9 astetta. Voi, nuha, väsymys, ilmavaivat! Yö kului kuumetta kaikin tavoin laskiessa ikkunat auki, vaippasillaan, hytkytellen kotia ympäri edestakas, yrittäen saada pientä juomaan rintamaitoa. Nukahdimme neljän-viiden maissa, heräten yhdeksältä nälkään, sitten molemmat uinuen uudelleen klo kahteentoista asti. Nyt kuumeeton Pikkuruu ja levollisempi äiti kuittaa.

Kiertelen blogimaailmassa. OI, miten ihania blogeja, ihania ihmisiä ja ideoita löytyy loputtomiin. Ja paapii.blogspot.com :ssa kivakiva arvonta. Tämä osallistui, vaikka harvoin niin tekee.

isät

Tänään paistoin popeye-leivät rapeasti pannun pohjaan, sekoitin smoothiet, pilkoin hedelmät, keitin aamuteet, katoin tarjottimille nuo ja eilen illalla paistamani supermakeat macaroonsit, ja nautimme myöhäisen aamiaisen upean isän kunniaksi. Kuu oli kerhossa askarrellut lahjaksi komean pahvikravatin, minä paketoinut villakäsineet. Perheen isosisko saapui iltapäivällä browniesien ja vadelmasorbetin kanssa. Valmistimme lohiaterian. Poksautimme pullon kuohuvaa. Nautimme.

Oma flunssainen isäni sai illalla puhelinsoiton. Miehen isä valtameren taakse myös. Pohdimme kaukaisemman isän omituista, katkeruudeksi kärjistynyttä käytöstä. Vanheminen tuo mukanaan kaikenlaista: toisen/kolmennen/vai monennenko uhmaiän? 

kaveruudesta

 Tänään hiekkalaatikolla: 

- Onpa sulla Kuu hieno keltainen traktori.

- Mulla on myös Olavi kaveri.

Myöhemmin:
- Olavi muuttaa Porvooseen ja tulee sitten kerhoon leikkimään.
- Valitettavasti Olavi ei enää tule meidän kerhoon. Matka on niin pitkä, mutta voidaan me mennä joskus Olavin luokse kylään leikkimään.
- Mutta kukaan ei sitten leiki mun kanssa kerhossa.

Kaveri muuttaa pois. Kuukausien intensiivinen kerhokaveruus on poissa. Tulee kyyneleet silmiin. 3-vuotiaana kaverin menettäminen on surullista. 

Viime päivät ovat olleet upean valoisia sen mitä valoa on riittänyt. Tänään maa oli huurussa, mittari näytti nollaa.

Olemme maistelleet nimiä pikkuruullemme. Ei yksinkertaista lainkaan. Nimen pitäisi tuntua, maistua, kuulostaa sopivalta molemmilla kotikielillä, kaikille perheenjäsenille. Nimijuhlat pidetään kuitenkin itsenäisyyspäivänä. Itsenäisyyden juhlaa monilla tasoilla.

olipa kerran pieni...

Mies on ollut täysipäiväisesti isyyslomalla nyt kolme viikkoa. Ihanana hoitamassa ruokahuoltoa ja toisena sylinä pikkuruiselle sylivauvallemme. Elo on ollut seesteistä, vaikkakin nyt on pikkuruisemme vatsaa väännellyt kovin. Kurjaa. Pieni vaikeroi naama punaisena ja ruttuisena. Vyöhyketerapiaa vai mitäköhän tähän?

Iso Kuu on huomionkipeä ja suloinen, touhukas. Suuri hirviö ja känkkäränkkä vierailee kyllä säännöllisesti. Kuu oli sairaalasta hakumatkalla bussissa opettanut dadalleen sanoja lauluun olipakerranpienipahanoitakänkkäränkkänimeltään..

Olemme saaneet vieraita hiljakseltaan, olleet kotona, kävelyillä, kaupungissakin tavaralossa pyörähtämässä, tänään ravintolalounaalla koko perheen voimin.

Yöpöydälläni olevat kirjapinot eivät ole edenneet, kuten ei Miehenkään työpöydälle kasautuneet. Totesin tänään kirjastokäynnillä, että voin kyllä tässä elämäntilanteessani sivuuttaa tyystin viikon laina-ajan bestsellers-pikalainat ja videot. Ei ehdi. Ei jaksa.

Mielessä pyörii ja kihelmöi kyllä neulonta, pipot ja villatakit, tuubihuivit ja polvivillasukat. Pitäisiköhän vinkata tilausta mummin suuntaan, kun tässä olotilassa ja aikavarannossa tuntuvat jäävät taas ideointi- ja unelmointitasolle? Olen väsynyt, mutten lopenuupunut. Siis perusäitiysolotila, eiks joo.

it´s a boy !

Olen ollut tuplaäiti yhdeksän vuorokautta!

Äitiäiti, äitykkää, mami, mamma (kutsuu Kuu): elämäni päärooli tässä hetkessä. Onnellinen siitä.

Kertomus:

Sunnuntai-iltana enteilin ehkä ennen nukkumaan menoa, järjestelin asioita valmiuteen. Supistelut alkoivat maanantaina 17.10.2011 aamuyöstä kolmen aikaan. Siirryin kellon kanssa sohvalle, jossa nuokuin 10-20-30-minuutin välisten ihan siedettävien supistusten kanssa koko loppuyön ja aamupäivän, kunnes puolenpäivän jälkeen olotila voimistui, kipu vahveni kaksinkertaiseksi. Aamutuimaan pappa nouti Kuun yökylään. Kolmen maissa Mies ja minä lähdimme taksilla kohti kätilöopistoa. Oi, kun kirosin matkan ajan sitä miksen ollut valinnut puolet lähempänä olevaa naisten klinikkaa. Maanantain orastavassa iltapäiväruuhkassa oli julmetun pitkä puolituntinen taksimersun jokaista pienenpientä töyssyä manaten. Kätilö johdatteli meidät osasto 4:n synnytyssali 9:ään, seinäkello näytti silloin iltapäivän neljää. Midhusbend, saimme mieskätilön, ilokseni! Todettiin että olin vasta sentin auki, tunnin päästä jo 4-5 senttiä, kahden/kolmen tunnin päästä täysin 10 cm, vihdoin. Avautumisvaiheessa turvasin ristiselkä loimuten, jalat täristen Mieheen, relaxbirth-synnytystukilaitteeseen, suihkun vesiputkiin. Turvauduin kahteen aqua-rakkulaan, kahteen ilokaasu henkäisyyn, jotka eivät tehonneet. Vesirakkuloiden asettaminen oli tuskan keskelläkin ikävän tuskallista, enkä osannut uloshengittää kaasuputkeen. Ponnistusvaiheessa kohdunsuulle pistettiin puudutetta. Reilun tunnin ponnistelin seisoma-asennossa relaxbirhtiin nojaten, kunnes jalkani uupuivat. Seisoalteen oli vaikeaa rentouttaa niitä supistusten välillä. Istumisasentoon en kyennyt relaxbirthissä lainkaan, ristiselkäkipu oli mahdoton. Siispä Pikkuruu syntyi perinteisessä puoli-istuvassa asennossa klo 20.28. Kokemus oli eteenpäin vievä. Voimaannuttava. Koskettava. Kiehtova. Kivulias toki, mutta kun pieni rääkäisy koitti, oli se kipu poissa. Me olimme saattaneet maailmaan pienen pojan. Pikkuruinen Pikkuruu: 2980g, 50 cm. Kurttuinen koipeliini, ruttunaama pikku mies.

Nyt pienet posket ovat jo pulskistuneet. Kolmen levottoman sairaalayön (jaetussa huoneessa, huh) jälkeen oli ihanaa kotiutua, etsiä rytmiä, imetysasentoja, imetyspaikkoja, sylitellä, nukutella, katsoa suoriin silmiin ja ihmetellä ihmistä. Yhdeksän vuorokautta on Kuu saanut totutella isoveljeyteen. Se on haastava muutos, ristiriitaisia pieniä suuria tunteita täynnä. Minun pieni Kuuni, niin suurempi kuin veljensä Pikkuruuni. Sydämeni pakahtuu.

Menen nyt nukkumaan miesteni viereen.

valmiustilassa

Olen parin viikon sisällä nauttinut ystävien seurasta. Istunut kahdesti elokuvasalissa: ensi huikean vaikuttava 3, sitten toisella tapaa hieno (vaikkakin paatoksellinen, hieman yksioikoinen) Sade kuuluu meille. Olen viimeistellyt imetysvillatakkini mustilla puuhelminapeilla. Olen pakannut repun, joka odottaa eteisessä Kätilöopistoa. Olen lueskellut synnytyskertomuksia ja kaikenmaailman asentoja ja kivunlievityskeinoja netistä. Olen ommellut ne tuolin selkänojien suojat ja sitteriin uuden päällisen. Olen lukenut peräperään hyvää kirjallisuutta: Auster, Hustvedt, Giardano ja nyt on käsissä kevyempää sarjaa David Nichollsilta. Olen napostellut, herkutellut. Olen menettänyt päivittäin malttini Kuun uhmakohtauksille, halinut ja pahoitellut mielenosoituksia jälkikäteen. 

Onneksi Pikkuruu ei sitten päättänyt tulla viime viikolla, jolloin Mies oli kaksi yötä Jyväskylässä ja hälyytysvalmiudessa olevat vanhemmatkin samaiset vuorokaudet laittamassa kesämökkiä talviteloille. Nyt olen kyllä aikalailla valmis ja odottavalla kannalla Suureen Ponnistukseen. Laskettu aika on nyt. Ei vielä tunnu kuitenkaan tukalalta. Tämän vatsani kanssa on kyllä kaunis olla.

en halua isoveljeksi...

sanoi Kuu sunnuntaisen uhmakohtauksensa jälkeen. Äiti, mamma, mä en halua että Pikkuruu tulee tänne. Äiti, mä en halua tulla isoveljeksi. Äiti,mä en halua  leikkiä Pikkuruun kanssa. Äiti, mä haluan että Pikkuruu kuolee. Rakkaani pelot on tunnistettu.Olen hyvilläni siitä, että ne tunteet ovat tulleet sanoina hänestä ulos. En osannut tilanteessa reagoida muuta kuin halaamalla, todistelemalla että kaikki on hyvin, että rakastan häntä aina. Myöhemmin kiitin ja kehuin, että hän osasi kertoi tunteistaan, kaikenlaisia tunteita tulee ja saa tulla. Nyt tiedän mitä hän tuntee. Niin luonnollinen reaktio. Tähän saakka hän on niin urheasti ja iloisesti puhellut Pikkuruusta. Elämän mullistava muutos tulee kenties muutamien päivien, parin viikon sisällä.

Väistyköön tämä flunssa sitä ennen, jookos. Ei huvittaisi ponnistella, kun kurkku on karhea, nenä tukkoinen, henki ei kulje syvälle.

me toisaallakin

Luin Kahden suoraa. Enpä ollut taas vähään aikaan selaillut blogeja. Mutta nyt, kuinkas ollakaan, siellä näin itseni ja Kuuni. Kuvassa taustalla pieninä muurahaisina, mutta tunnistettavissa. Kotirannalla, rantapuistossa. Hassua. Minä vihreässä hupparissani, Kuu keltaisessaan. Mieskin seisoi rinnallamme. Näin me linkitymme ja esiinnymme vieraissa reportaaseissa, yllättävissä tilanteissa, anonyymeinä.

loka alkoi aurinkoisessa ruskassa

      

Kuukausi taittui. Viime viikko on leivottu, herkuteltu ja juhlistettu 3-vuotiasta Kuuta. Viikko sitten huoneiston täytti tunteineen ja äänineen seitsemän 3-4 -vuotiasta vanhempineen. Juhlapöytä katettiin kahteen kertaan ja totesin etten toiste toivo synttärijuhlien jakautuvan useammalle päivälle. Kertaheitolla parempi. Siivotaan, leivotaan, laitetaan kaikki kerran ja sitten juhlitaan kunnolla. Juhlaviikonloppu sujui kuitenkin mukavasti. Viikko on syöty leftoverseja. Nyt jääkaapissa hyytyy jo uusi kaakku tämän iltapäivän vieraille.

Vointini Pikkuruun kanssa on edelleen hyvä. Laskettuun aikaan on yhdeksän päivää. En enteile h-hetkeä, valmistaudun yliaikaan. Valmistelut ovat aikalailla pulkassa. Peti pesty, vaatteet lajiteltu, mielikin harhailee useaan otteeseen jo synnytyksessä ja sairaala-ajassa. Imetystuolikin on valmis. Ei niin pehmoisena kuin toivoin, mutta toimivana, pienoista tuunausta vielä odottaen.

Kuu puolestaan oireilee vaihteeksi jälleen uhmaillen. Äitiä ei uskota, huudetaan ikävyyksiä, jämähdetään lattialle/maahan, josta raskaana olevan on vaikea repiä häntä liikkeelle. Huhhei, muutama kerta julkista huudatusta ja riuhtomista on jo esiintynyt. Mitenkäs tämä mieli pysyisikään rauhallisena, anteeksi Pikkuruu. Jäähypenkki on ollut ahkerassa käytössä. Huutokonsertteja pikkuasioista useamman kerran päivässä. Olen virkannut jo pari tiskirättiä rauhoittumisia odotellessa. Aistiikohan hän jo lähestyvän muutoksen.

Eilen istuin upeiden ystävien kanssa iltaa Farangissa. Nautimme gourmet-ateriasta, yhteisestä hetkestä pitkään aikaan. Huomenna suunnittelen elokuviin menoa toisen paksuna olevan ystävän kanssa. Ehtisin vielä vaikka mitä ennen kuin kannan uutta pienokaista sylissäni. Viikolla vierailimme Kuun kanssa Jyväskylässäkin. Junaretki ja yöpyminen hotellissa. Vaeltelua kaupungin raitilla. Mukavaa vaihtelua, vaikkakin pienoisessa flunssassa.

hukassa!

Eilen koin sen paniikin, josta vanhemmuudessa puhutaan. Kolmevuotias hukassa, kadoksissa, hävinnyt. Kirottu kangaskaupan osasto, jossa piti nyt roikkua niin houkuttelevia kankaita lieroina katosta maahan sikinsokin. Ne imaisivat Kuun ja seuraavina minuutteina oli tällä äidillä tuskaista. Ravasin vatsani kanssa osastoja edestakasin, silmissä sumeni, aivot eivät toimineet. Onneksi toiset toimivat, ystävä lähti etsimään kuulutuskoppia. Minä jatkoin paniikinomaista edestakaisin ravaamista. Kunnes - toinen ystävä soitti Kuun löytyneen haahuilemasta tutun osaston liepeiltä, aika kaukana siitä kirotusta kangaskaupan osastosta. Tosin juuri siltä suunnalta olimme tulossa. "mä menin kankaiden luokse,sitten vasempaan ja sitten mä kovasti etsin ja etsin penkkiä muttei vaan löytynyt...", oli Pienen sepustus. Huhhei. Siinä siis tämän vuotisen Habitaren päällimmäiset.  

syyssyys

Reilu viikko sitten lisääntyi jälleen ikävuoteni. Kesän viimeiseltä tuntuva kesäpäivä kului ystävien hääjuhlassa. Ristiriitaisin aattein ja tuntein, mutta päivästä iloiten. Miehen kanssa vietimme iltaa maanantaina, aah, Carmen Souzaa Huvila-teltassa ihaillen.

Olemme viikon varrella leikkineet rantapuistossamme, kyläilleet Kuusiluodolla ja Laurinlahdella. Syys tuntuu jo tuulenvireessä. Aurinko ja rankkasade ovat vuorotelleet.

Viikon varrella alkoi myös äitiysloma. Lomaa syyskuu ja sitten lokakuussa touhuun, eikös vain Pikkuruu? Hän potkii ja nyrkkeilee tomerasti. Turvottaa jalkapöytiä numeroa suurempiin kenkiin ja pistää sormukset kaulanauhaan. Vointi on muutoin mahtava ja pinkeä. Fillarilla polkien matka taittuu kyllä parhaiten. Totesin sen, kun tänään tuli käveltyä jonkin verran. Alhaalla painoi. Puuhakkuutta odotan puolestaan edelleen. Voisin vain lukea ja neuloa. Yrjö Kallisen elämä ja totuus on lukuvuorossa. Auringonkukan värinen lankatilaus osoittautui kuitenkin enemmältikin okraksi. Sitä hetken nieleskeltyäni päätin toteuttaa twenty ten:nini sinä tilattuna vauvankakansävyisenä, helmineulekin tuntui tuovan tuulahduksen1970-luvun lapsuudestani. Imetysvillatakki on nyt jo yli puolen välin. Olen ylittänyt itseni ohjekoodien avaamisessa useaan otteeseen, hii.

...tiskirätti tiedän sen mutta ylpeä sellainen...

Olen virkannut ensi kertaa sitten peruskoulun. Olen saanut valmiiksi kaksi tiskirättiä, joista ensimmäisen vein sunnuntaina tuliaisena ystävälleni. Sitä kullankeltaista virkkasin lauantaina odotellessani urheiluhallissa Dalai Lamaa. Siinä erinomaiset energiat.

Dalai Lama valloitti. Päivä oli kokonainen, kokonaisvaltainen. Hetkellisiä keskittymisen herpaantumista minulle tapahtui, mutta aistit olivat avoimina. Se oli pääasia. Intensiivisyydessään edellinen tapaaminen Finlandia-talossa oli mieleenpainuvampi. Urheiluhallin humina, hälinä, valot, tulkkauskuulokkeiden supina, äh, mutta oli hyvä olla siellä muiden ihmisten keskellä. Olla, aistia ja kuunnella.

tuttududuu

To Do:

* Ikkunat on pesty viimeksi liian kauan sitten (kaikkinensa 3 vuotta sittenköhän), vaikka onhan nuo pienet pusuhuulet olohuoneen lasissa suloiset (huulenkuvista valuu vana alaspäin).

* Ruokapöydän tuolien verhoilut repsottavat yhä pahemmin. Tulisi suojata. Tulisi väsätä irtohuput. On ostettu jo kertaalleen kangastakin (3 vuotta sitten), mutta se on jo löytänyt toisen (keskeneräiseksi myös jääneen) käyttötarkoituksen.

* PikkuRuuta varten on noudettu vintiltä sitteri ja unikoppa, jotka kaipaavat putsausta ja tuunausta. Mistähän kiva kangas sitteriin? Mitenköhän ompelutaitoni riittävät uuden päällisen luomiseen?

* PikkuRuuta vasten tulisi käydä Aa:n vanhat vauvanvaatteet ja -tarvikkeet läpi. Pesaista niitä, joo. Järkätä niitä, joo. Onkohan kaikkea tarpeellista? Minneköhän ne latoisi? Missähän se rintapumppu on? Se, joka 3 vuotta sitten hirmuisessa hädässä huuto.netistä huudettiin ja joka kuitenkin jäi miltei käyttämättömäksi. Entä kestovaipat, vauvakokoa? Niille säilytysloota ja -ämpäri...

* Tulisi miettiä Aa:n 3-vuotissynttäreitä kuukauden kuluttua, paria viikkoa ennen Pikkuruun laskettua aikaa. Pitäisi kai leipoa pakkaseen.

* Leikkihuone tulisi järkätä, Aa:n vaatekaapin sisältö käydä läpi. Mitähän sopivaa tulevaan vuodenaikaan sieltä löytyykään? Nepä voisi siirtää Isosiskon huoneen kaappiin, josko siellä vähän järkkäisi.

* Puhuttu on itsepalvelukirppis-pöydästä syyskuun alussa. Sehän vaatii organisointia, hinnoittelua, autoa...

PikkuRuun laskettuun aikaan on nyt vajaat kahdeksan viikkoa. Töitä vielä tasan kaksi viikkoa. Puuhakkuuteni on vain edelleen etsinnässä. Listauksia olen kyllä kyennyt näemmä tekemään.

Unelmoin juuri tilaamastani auringonkukankeltaisista langoista ja uudesta neuleohjeesta, joka varmasti ylittää taas taitoni. Still light tunikani on jo päättelyä, napin ompelua, prässäystä (?) vaille valmis! Olen saavuttanut jotakin. Posti toi myös tänään hankkimani 15 bambupyöröpuikon kokoelman. Niistähän minulle riittää.

Odotan tulevaa lauantaita. Dalai Lama. Ajattelin istua, aistia, keskittyä paikan päällä. Kerätä energiaa.

retkellä



Suokissa kahdestaan, kun miehen piti saada työrauhaa ja kaverit oli buukattu. Miten kaunista siellä onkaan ja turistiryysiksestä huolimatta rauhoittava tunnelma.

viikon varrella...

sain harvinaisen leipomispuuskan ja koin olevani onnistunut pullantuoksuinen mamma. Megakorvapuustit maistuivat, mutta pakkaseen suurin osa joutuivat, kun en ollut varautunut sellaiseen hormonimielitekoon eikä syöjiä riittänyt.

Viikon varrella on ollut viimeinen hallituksen kokous tältä erää. Tuntuu helpottavalta ajatella, että kahden ja puolen viikon kuluttua olen täysipäiväinen kotiäiti jälleen.

Viikon varrella on parvekkeemme saanut kukkasia taasen. Ihailen suuria herkullisen keltaisia samettiruusuja ja laventelin sinertävyyttä.

On ukkostanut, satanut, paistanut, hiostanut, paleltanutkin viikon varrella. Eilen näyttäytyi komea sateenkaari. Kuulla on puolestaan jo pieni köhä.

Olen myös viimesenteillä neuleeni kanssa. Se vei siis kolme kuukautta aikamoista tikuttamista kyllä, mutta niin terapeuttista ja meditatiivista. En keskity virheisiin, odotan miltä se näyttää, kun pallomasu on poissa. Olen jo mietiskellyt seuraavaa neuleprojektia. Kaksi ohjetta on hankittu, punnittu puolia ja toisia, surffailtu ravelryn kokeneiden neulojien kokemuksia, mietitty värejä ja lankoja. Hmmm.

aktiviteetteja

Rantakalliot kutsuivat eräänä iltana retkelle heittelemään kiviä mereen. Elokuinen auringonlasku, lempeys ja sileys.

Eilinen vierähti Skidit festareilla: tanssi- ja skeittikoulua, elokuvia, musiikkia, pomppulinnaa, lasten vilinää ja vilskettä, brunssia täpötäpötäydessä Siltasessa yli tunnin odotuksella. Onneksi saippuakuplakoneet ja painiminen kivan kaverin kanssa ravintolan sohvalla pitivät pienimmät vireessä. Minulla on nyt sitten skeittipoika.

Tänään aurinkoa ja sadetta. Äkkilähtö rantapuiston treffeiltä ja arpomista lähteäkö iltaretkelle Suomenlinnaan nyt vaiko joskus toiste. Tuntuu siltä että kesäjuttuja on vielä tekemättä, mutta ajat,energiat ja ilmat arvaamattomammat.

saaristolaisidylliä

Loman viimeisinä päivinä matkasimme pienen miehen kanssa kahdestaan Ahvenanmaan Jurmoon, jonne ystäväni oli asettautunut pari vuotta sitten osa-aikaisesti. Reissumieheni osoittautui reippaaksi ja miellyttäväksi matkaseuralaiseksi. Matkaa tehtiin kuusi tuntia suuntaansa: henkilöautolla, junalla, busseilla, lossilla ja lautoilla. Perillä nautimme saaristolaismaisemista, punaisista asfalttiteistä, maankaivuuhommista ja eteenkin suoraan puskista poimituista "vadelmakarkeista". Aurinko helli mieltä. Kyläidylli teki vaikutuksen vierailijaan, vaikka pienessä suljetussa yhteisössä pinnan alla kuulemma väreilikin.

Nyt töissä. Viimeinen kuukausi ennen äitiyslomaa ja täydellisempää keskittymistä uuteen elämään.

On kulunut

... 20 päivää lomalla.

* on nautittu puistolounaita, ihmetelty leikkipuiston kuvioita, etsitty tuttuja kavereita, opittu polkemaan omalla muumi-pyörällä (eikä vain jarruttamaan)

* on istuttu rantapuiston hiekoilla, kiipeilty laivassa, (Kuu) puskapissaillut mallikkaasti

* on mökkeilty, vietetty aikaa mummin ja papan ja nukan kanssa

* on lennetty ihanaisille päiville Sisilian Trapaniin, syöty navat pullolleen, laiskoteltu, lorvailtu, nautiskeltu

* on retkeilty Pihlajasaareen, polskittu rantavedessä, intoiltu vesibusseista

* on oltu Lintsillä ensi kertaa riemuissaan minihupi-laitteista, oudoksuttu Siskoa ja Poikaystävää ilveilijöiden kostuumeissaan

* on oltu kotona, oltu vain.

Ilmat suosivat toisinaan, toisinaan ei.

Blogit pursuavat idyllisiä ja inspiroivia kuvia ja kertomuksia kesäkuvioista. Niin. Meillä parvekkeen laventelit kuolivat viikon poissaolomme aikana, eikä niiden sijalle ole saatu vielä mitään. Siellä ne tervehtivät apeasti ovea avatessa. Eilen havahduin ettemme ole nauttineet parvekkeen kesästä vielä lainkaan. Minua vaivaa saamattomuus,joka ei kylläkään ole uusi luonteen piirre. Miestäni puolestaan pyyhkäisi viime sunnuntaina käsittämättömän ihailtava siivouspuuska, jossa vauhtia saivat homehtuneet kaakeleiden saumaukset, uunin väliköt, pöydän raot, jotka olivatkin olleet sellaisenaan viimeiset viisi vuotta. En voi kiittää itseäni puuhakkuudesta. Silti ihailen, haaveilen, kadehdinkin keittiöpuutarhoja, tuunausintoja, aktiviteetteja, värikkäitä, seesteisiä kuvakollaasheja muilla sivustoilla. Voi jospa minäkin sitten joskus.

groovea



Lomagroovea, jee! Helteinen päivä, toimistossa on hikistä. Pöydän putsaamista, koneen siivoamista. Pian pujahdan pitkälle lounaalle ja sitten kotiin-hop-hop-hop! Kuu on kysellyt koko viikon: onko nyt juhannus, onko nyt viikonloppu, onko nyt loma ??? Pian on, paitsi se ensimmäinen meni jo.

Viikonloppu mökillä oli yliveto. Kuu nautti niin ja me vanhemmat nautimme niin, kun saimme katsella Pienen riemua. Metsäretket haavi olalla, raa´at punaviinimarjat, kokko, puskapisut, paljaat varpaat, veneretket, matojen etsintää, särki + 2 lahnaa ongella, laituirilta hyppääminen mummin syliin, löylyälissäälöylyälissää saunassaeisaapalella.

Mökillä vanhempieni seurassa vajoan usein jonnekin turtanaan. Laiskottaa ja unettaa. On toki ihanaa kun saa laiskotella. Ei työleirimeininkiä. Ehkä asiantilaan vaikuttanee myös grillipitoinen ruokavalio, herkut ja pulleat masut.

Aurinko porottaa, kesä kukkeimmillaan. Vointini on oikein hyvä.

se saapui salaa



Kuluneet viikot ovat olleet mukavia asioita pullollaan. On todistetusti oltu rantakunnossa, kahlattu meressä, nautittu helteestä. On suoritettu sosiaalityön viimeinen tentti tältä erää. On toistamiseen uitu pallomeressä, saatu hepuleita ruotsinlaivan leikkihuoneessa, katsastettu Skansenin eläimiä. On vierailtu ystävien luona Kruunuhaassa, Espoossa, Pukinmäessä. On avattu grillikausi. Skoolattu toisellekin kasvavalle pallomasulle. On oltu puistokaverin 3-vuotisjuhlilla ja saatu muumikarkkiaski kerta heitolla ihan tyhjäksi asti. Lopputuloksena lensi moottoripyörä. Mies on saanut huomattavan summan apurahaa jatko-opiskeluihin merten taakse. Kalifornia kutsuisi, meillä vielä monet mutkat suoristettavana. Mies on myös saanut muutamaksi kuukaudeksi töitä, innostunut suunnattomasti ja jo hieman pettynytkin kuvioiden toistuvuudesta, mutta summasummarum myönteistä henkeä on ilmassamme.

Pikku Ruu kasvaa sisälläni hyvään tahtiin. Potkii ja nyrkkeilee. Isompi Kuu uhmailee ja tahtoilee puolestaan voimakkaasti. Tervettä lie. Me perheen kookkaimmat päätimme toissa päivänä lähteä loman koittaessa muutamaksi päiväksi tuulettumaan tai paahtumaan Sisiliaan. Kahdestaan - sitä ei ole tapahtunutkaan sitten kolmen vuoden, eikä mahdollisuus varmaan tule toistumaan ihan lähitulevaisuudessa. Lennot ja majoitus on varattu, ja minulle tuli samantien ikävä Kuutamme. Miten mukavaa olisi taas istua lentokoneessa hänenkin kanssaan, tutkia sokkeloisia katuja, syödä italialaista jäätelöä, saada sokerihiprakat ja polskia yhdessä Välimeren aallokossa. Toisaalta, hei, kaipaan kyllä rauhallisia illallisia ja leppoisaa katukahviloissa istuskelua, pitkiä aamuja, sielun ja mielen lepoa. Aion kestää masuineni helteen, pitää laiskoja siestoja, lukea kaunokirjallisuutta, nauttia mieheni kanssa maleksimisesta. Kolme yötä ja miltei neljä päivää muilla mailla.

Keskikesä saapui siis salaa. Juhannus on tässä. Hups, ja vierähtävät viikot arjen ja juhlan humussa. Juhlapyhien säätiedotus muuttuu hetkittäin, mutta oletettavaa on pitää sadetta olipa missä tahansa. Päätimme eilen vaihtelun vuoksi lähteä toisiin maisemiin mummin ja papan, enon, tädin ja serkkujen seuraan. Vesisadeleikit ovat varmasti hauskempia mökkimaastossa.

YO-YO

Ylioppilaamme tuskaili aamutuimaan kampaajalla, tanssi vimmatusti yliopiston juhlasalissa vietetyn kevätjuhlan estradilla, sai ansaitun valkolakkinsa. Helteinen Senaatintori vastaanotti 135-päisen nuoruuden riemun. Me nostimme maljoja Ruoholahdessa notkuvien pöytien ääressä. Lukuisia poks-poks pulloja avattiin varmaankin satapäiselle vierasjoukolle. Huh-huh tungosta, hetkellisesti. Edellisyönä rullaamamme lumpia-kevätkääryleet hävisivät samantien. Makeaa oli mahan täydeltä. Päivä on kaikinpuolin täynnä onnea uudesta alkavasta, kesästä, tulevaisuudesta. Myönnän että minulle jäljelle jäi haikeutta, erillisyyden tunnetta. Minä vieraana vieraiden joukossa, puolittain ulkopuolella, menneisyydestä muistojen täyttämiä tarinoita sujuvasti kuunnellen. Mutta pääosassa ollut nautti, se on oleellisinta.

Eilen vietimme vuoden ensimmäisen picnicin rantapuistossa. Mashed-potatoes-salad, muffins with holes, mutta seura mitä parhain. Aina aidon sympaattinen, sydämellinen ystäväni Meksikosta onnea hehkuen tulevan nuorikkonsa kanssa. Kuukauden päästä juhlistamme heidän hääiloaan salaperäisissä kuvioissa. Odotan!

Ah, niin virkistävä päivä Tallinnassa. Matkustajalaivassa OLI pallomeri ja siellä OLI yllätykseksemme myös ystäviä samanmoisella eestaas retkellä. Kuu hyppi, pomppi, riemuitsi molempiin suuntiin ne 2,5 tuntia hikipäässään, selkä märkänä. Päivä alkoi uhmaavasti sataen, mutta taivas kirkastui heti Kustaanmiekan jälkeen. Me nautimme muutamasta tunnista kesäisen vanhan kaupungin kujilla, ravintola Mekk:ssä, leivoksilla konditoriassa. Kävin vain Nu Nordicissä ja nappasin mukaani kauniin harmaan pellavamekon tuleviin juhliin. Pellavamekon! Niin, enpä taas muistanut sen rypistymisominaisuuksia. Pari lisätuntia ei olisi ollut pahitteeksi. Olisi ollut ihanaa istua puistossa ja katsella ihmisiä ja tuijottaa sinistä taivasta. Minä haluan uudelleen sinne tallinaan, oli ensi kommentti seuraavana aamuna.

Sitten vierähti tämä kulunut loppuviikko. Aurinko on hellinyt. Saimme brasilialaisen perheen vieraaksemme. Eilisen helatorstain makasimme peittojen alla kirjoja lukien, vuoroin Dada englanniksi, vuoroin äiti suomeksi.

Ja eilen 2.6.2011 tunsin ensimmäiset liikkeet. Pienet siivet viuhtoivat sisälläni. Aurinko paistaa.