sosiaalisuutta

Yö.

Aamupäivä.

Illansuu.

Hih, mies sai viimeiset puuttuvat opintopisteensä rekisteriin ja nyt mestarimaisterini on valmis. Tämä tieto saavutti meidät viime yönä juuri ennen puolta yötä. Avasimme siitä ilosta uudenvuoden kuoharimme (maistuvaa tasmanialaista). Lasillinen kuplivaa kuohahti hieman, kun päätimme katsoa vielä dvd:ltä brittidraaman Boy A. Kosketti, surumielisyydessään ja toivottomuudessaan hieman ahdisti.

Ystävä saapui aamukahville, joka venähti neljätuntiseksi rauhalliseksi istunnoksi. Loput kuohuviinistä nautittiin pois, puolukka-suklaa samoin. Mietimme yhteistä kolmen ja puolen vuoden takaista Tiibetin matkaamme. Muistoja. Merkityksiä. Seuruetta. Menneisyyttä. Lapsuuden olosuhteita ja elämän selviytymisiä. Mietteitä ja toiveita tulevasta vuodesta, toivottavasti terveyttä tuovasta.

Olen viime aikoina usein miettinyt ystävyyttä. Olen kaivannut juuri tällaisia syviä sosiaalisia vuorovaikutuksia, läheisiä kohtaamisia. Tässä elämänvaiheessa uusia ystäviä ei ilmaannu joka nurkan takaa, klisee osuu. Olen pohtinut, olenko minä muurittanut itseni kuorrutuksella, jonka taakse en mielelläni päästä? Läsnäoloa, kii!

En ole joulukortti-ihminen, mutta joulun alla sähköpostitin perhekuvaamme tervehdyksinä ystävilleni ja tuttavilleni. Reagointeja oli monenlaisia. Pariin otteeseen havaitsin itsessäni hienoista häpeää ja selittelyn tarvetta (juu, kun merten takaisille sukulaisille on aina poseerattava ja samalla ajattelin teillekin lähettää... jne.). Tiedän että kateus on kahlitseva tunne. Ymmärrän että tervehdys saattoi aiheuttaa joillekin ärsyynnystä.

Mutta tänään siis toivomani sosiaalisuus oli huipussaan. Iloitsen. Sydämellisen aamuvieraan jälkeen ovikello soi samantien ja voi miten samanmoisina, kauniina ja hehkeinä säilyneet lukiokaverit saapuivat kylään. Samat värisävyt harteilla kuin muistini lukiovuosina. Heitä katsoessani kaksikymmentä vuotta ei näyttänyt jättäneet jälkiä. Jälkikasvut löysivät oitis yhteisen rytmin. Kuu riemuitsi isomman pojan perässä, ja miten huikeaa ja soljuvaa leikkiä syntyikään! Meille "kuningattarelle ja prinsessoille" tarjoillusta ateriasta koulun laskutehtäviin ja laulukilpailuun; makuuhuoneen vuoteemme tavarantäydestä laivasta rantauduttiin olohuoneeseen syntyneeseen saareen. Leikkihuoneen lelut ja muut mahdolliset rojut siirtyivät ketterästi eestaas asuntoa. Eilisen kauppareissun jäljiltä sisälle jäänyt pulkkakin toimi oivana pelastusveneenä. Luovuus, ihailtavaa.

T.A:n facebook-status samasta tilanteesta. Miten kivasti kirjoitettukaan, T! "Kiva kyläreissu kun sai arvonimen prinsessa ja seurana oli myös toinen prinsessa, kuningatar ja kuningas. Ruokailu tapahtui ritarien soittamien fanfaarien tahdissa ja ritarit myös palvelivat arvon prinsessoja ja kuningatarta. Lopuksi ritarit matkustivat laivalla nukkumasaarelle. Lasten mielikuvituksella ei ole rajoja...kiitos vaan kuningattarelle ja kuninkaalle;-)"