Taivaallinen talvikeli alkoi jo marraskuussa. Se nujersi pahimman kaamoksen. Reilu vuosi sitten hankittua kirkasvalolamppua ei ole tarvittu. Kiitos lumen heijastusvaikutuksen, extravahvojen d-vitamiini & kalanmaksaöljypillereiden ja elämäntilanteen, jossa ei tarvitse nousta herätyskelloon eikä aamuvirkun pienokaisen vaatimuksiin. Huomaan blogien pullistelevan kauniita kuvia lumikinoksista, notkuvista puista. Minä en vielä tajunnut kantaa kameraa mukanani niitä ihastellessani. Odotan ettei talvi ole vielä menetetty, vaikka viime päivät ovatkin olleet harmaita ja loskaisia. Tänään jalkakäytävät muistuttivat hengenvaarallisia muhkuraisia jäätiköitä, joiden päälle oli siroteltu kevyttä puuterilunta.
Palatessani tänä iltana luennolta nappasin dokumentin tuosta kotikadun varrella olevasta puusta. Ja tämänhetkisestä työpöydästä. Kokosin ja lajittelin juuri kirjapinot. Siinä huomiosta kilpailevat nyt opiskelumateriaalit ja inspiraatiomateriaalit. Jostakin on aloitettava. Ottaisiko esseen alustukseksi erityisen kiinnostavan ja haastavan, paksuimman ja tieteellisimmän teoksen vai aika- ja voimavararesursseihini nähden realistisimman opuksen? Hmm.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti