luistimilla

Linnunlaulu tervehti meitä tänään. Oli tuuletonta, länsiväylänkin alati jatkuva taustahumina tuntui vaienneen, lumikinokset pisaroivat, asfaltti pilkisti sieltä täältä. Mahtavaa, oli noudettava aurinkolasit. Kevät on pian. 

Mies meni tänään muuttotalkoisiin, Kuu ja minä mummin ja papan luo. Kuu pisti elämänsä ensimmäistä kertaa luistimet jalkaansa, haparoi urheasti ja sitten mielummin kokosi luminokareita, seurasi  haltioituneena vähän isompien vauhdikasta menoa. Minäkin kiersin kentän muutamaan kertaan. Nilkoissa se tuntui. 

Soitimme juuri kaukopuhelun toiselle mantereelle. Lauloimme Grandmalle onnittelulaulun. Ennen unen tuloa tilanne pyöri Pienen mielessä. Minä ei koskaan nähny Glanmaa. Seurasi pohdintaa siitä, kuka on syntynyt kenenkin masusta ja pääseekö helikopterilla amerikkaan? Minä pyydän Glanmaa tänne. Parin päivän takainen yllättävä kysymys ja mielikuva ohimenneestä tilanteesta muutaman kuukauden takaa: mikä on pyölätuoli? Nyt käytössä: minä voin työntää Glanman pöylätuolia. Tunnen haikeutta, että puolet Pienen sukujuurista on aikalailla ulottumattomissa, ainakin vielä.

Viime päivät ovat olleet sisäistä tutkailua. Muutoksia siellä täällä. Ristiriitaisia tunteita. Pelkoa ja väsymystä. Tämän päiväinen leutous oli kaivattua.

Olen vihdoin avannut joulusta asti yöpöydällä odotelleen kirjan Totta. Olen ensi sivuilta tarinassa kiinni. Vielä muutaman päivän annan itselleni luvan tuulettaa päätä. Sitten tulisi yliopiston kirjaston entiset lainat vaihtaa seuraaviin. Tällä erää viimeinen kurssi maalis-huhtikuussa.

seuraa

Pienet miehet keskustelivat tänään vieretysten: -tuolla pöllöt lentää. - eiku pöllöt nukkuu. - mut tuolla ne menee. - aijaa. Rauhaisaa kommunikointia ja leikkiä on ilo seurata.

Mies leipoi tänään iloiseksi yllätykseksi banaanikakkua. Niin herkullista cappuccino-jäätelön kaverina. Äitikaverit saivat kun saivatkin siis teepöytään herkkutarjottavaa. Minusta kun ei eilisessä migreenissä ollut leipomaan.

Iso sisko on tullut meille lukulomalle. Istuu päivällä kaupunginosan kirjastossa ja pänttää ranskaa, matikkaa ja psykkaa. Nyt näppäilee kitaraansa, tavoittelee Miles Davisin sooloa nuoteille, tekee lauluharjoituksiaan. Siitä on tasan 20 vuotta, kun itse elin tuota vaihetta. Silloin erakoiduin lukulomalle reiluksi viikoksi yksin mökille, tauoilla hiihdin järven jäällä ja sitten luin taas sitä psykkaa. En haikaile sitä aikaa. Tänä päivänä olen kuitenkin aikalailla samassa pisteessä. Enää en vain näe enkä koe rajatonta mahdollisuuksia maailmaa. Maailma ei ole enää avoin. Liian usein se näyttäytyy suljettuina ovina, puomitettuina polkuina. Mikähän minusta tulisi isompana? 

oranssi kuu

Viikko ja viikonloppu vierähtivät. Pakkasta siten että miehilläni oli pitkiä päiviä sisätilassa. Vierailin viikolla kokoustamassa soikiossa talossa, jonka rakennuttajalla ei ollut varoista eikä mielikuvituksesta eikä rakennustaidoistakaan puutetta. Mopo kyllä oli karannut paikoitellen. Silti pieniä ihastuttavia palasia. Eteisessä puron ja lähteen solinaa, kiiltavää valkoista lattiapintaa, kristalleja välkehtimässä katossa, pyöreitä muotoja. Mutta ihaninta oli ajella täysikuun noustessa kehäteiden ulottumattomiin, maalaismaisemiin, vilkuilla puutalojen syttyviä valoja, idyllejä.

Olemme saaneet vieraita ja olleet vieraisilla. On syöty vatsat pullolleen herkkuja ja menty aikaisin nukkumaan. Tänään jopa happihypelty auringon paisteessa pulkkamäessä. Harmittavaa että paukkupakkaset ovat kuitenkin ennemmin lamauttaneet meidät sisätiloihin. Pienen miehen pakkasiin pukeminen on kuin kiusantekoa. Aurinko on paistanut harmaiden ikkunoiden läpi pölyiseen kotiin. Kevään valo on tehnyt olon nuhruiseksi. 

Puhuin juuri pitkää puhelua ystävälle. Ikkunasta seurasin oranssin kuun nousua. Kaunokirjallisuus kutsuu yöpöydällä.

Oi, huopatossut ja villahousut

* Voi, pieni ei ole päässyt puistoonsa viikkoon, ensi viikonkin puistotäti lomailee. Eeroa ja Matiasta kaivataan.

* Eilen mielettömillä kutsuilla. Miten iloitsinkaan kutsusta. Työyhteisö seitsemän vuoden takaa. Kuohuvaa, valkoista ja jälkiruokajuomaakin kului niin, että aamulla tuntui oudolta. Ihana ateria neljän 70-75v-ladyn seurassa, mukana toinen ikäisenikin. Mikä ihastuttava joukkio. Miten hedelmällistä perspektiiviä. Valloittava seniori-loft-koti.

* Ystävä kävi selvännäkijällä, - kanavoinnissa? Se vetää puoleensa. Uskallanko?

* Talouskuviot painavat työmaalla ja kotimaallakin.

* Vuokrasopimus allekirjoitettu, työt muuttavat kahden viikon päästä. Mistä alkaisin raivaustyöt, kun kaikki hommat jyllää enkä oikein saa otetta?

Paukkupakkanen

Mäenlasku jäi muutamaan kertaan. Paettiin pian kaupan kautta takaisin sisätilaan.

Ihanaa oli saada ystäviä kylään.Ihanaa kun mieheni leipoivat leipää ja keittivät alkuruuaksi keittoa, paahtivat antipastoiksi paprikaa, munakoisoa ja kesäkurpitsaa, laittoivat sienirisottoa. Minä nautin. 

heleää

Tänään tuli yksi tentti vähemmäksi. Sen jälkeen se ihana vapauden ja keveyden tunne, joka tulee kun jokin taakka on takana, tehtävä suoritettu. Kiertelin Kalliossa vanhoilla kulmilla. Pläräilin Tapettitalon näytteitä. Treffasin mieheni kahvilassa. Olipa ieno kavvila. Taitaa tulla aika harvoin käytyä. Haaveilin laskiaispullasta, tyydyin voisilmään, joka jaettiin kolmella. Käveltiin rauhakseltaan Tokoinrantaa pitkin. Kuu tervehti vastaantulevia, kyseli nimiä, murisi kuin leijona (nallehattu päässään). Oli niin reipas poika. Kierähdettiin Hakaniemenhallissa ja siitä metrolla ja bussilla kotiin. Kiva retkipäivä. Uskomattoman pirteä sää. Kirpakkaa pakkasta, tuultakin, mutta se aurinko! 

Juustokakkua huomiseksi. 

onko nyt inana aamu

Tuon ensi kommentin viitoittamana aamu tosiaankin oli ihana. Hyvää tuulta. Puuroa ja smoothieta. Päivänvaloa harsopilvien takaa. Untuvamakuupussia muistuttava toppatakki päällä ulkonakaan ei viluta.

Pää on vain täynnä. Listoittain asioita, joita pitää muistaa toimittaa, järjestää tai vain muistaa. Mutta ensin on tehtävä työt, suoritettava tentti, joo. Niin moni ihminen on myös pyörinyt mielessä saamattani kuitenkaan otettua heihin yhteyttä. Listat pitenee, pitenee. Tekisi mieli kermavaahtokaakaota ja laskiaispullaa.

Pitäisi siivota mieli ja huushollikin.

mittä mun tenttikiija

Kuu hakee leikissään kirjaa ja lähtee luennolle. Äiti se yrittää näin illan tullen sisäistää kirjoja silmät ristissä. Vielä yksi kahlaamatta, lukuaikaa realistisesti ajatellen yhteensä siinä 4-5 tuntia. No, sitten sovelletaan. 

Haikailen kaunokirjallisuutta. Totta on odotellut joulusta saakka. Haikailen neulomista, virkkaamista. Inspiraatiokansiossa on ihastuttavia ohjeita jonossa. Osaisinpa niitä lukea. Olisipa niille aikaa. Olisipa tilillä ylimääräistä lankaostoksille. Pööh. 

Työpaikan muutto on liian pian edessä. Sitä ennen on saatava julkaisu käsistä. Miten helmikuu voi olla näin pitkällä?

Koira vuorostaan meillä yökylässä. On osannut suhtkoht käyttäytyä täällä pääkaupungissa.
Kenenköhän jalkojen mutkalle se ensi yönä käpristyy?

samppanjaa ja pienoisoopperaa

Vuosipäivä alkoi keskiyöllä. 

Samppanjaa. Jääkaapin inventaariosta syntyi mätivoileipiä, mangoa, ananasta.

Rakkautta.

Iltapäivällä Musica Novassa esitetään pienoisooppera, jossa Sisko esiintyy. 

Sitä ennen olisi aika pakata, pedata ja imuroida asunto ja auto. Pesukoneet ovat jo pyörineet. Kahden viikon koiranhoito ja yökyläily päättyy, kun mummi ja pappa palaavat illan tullen etelästä.

Kotiin.

arjesta, morjesta

 Niin kului arkinen viikko helmikuussa.

Koiran kanssa kehätien kupeessa. Hienoista väsymystä kahdessa paikassa asumiseen, tavaroiden roudaamiseen ja autoiluun. Mies sanoi eilen että on viimeisten kahden viikon aikana ajanut enemmän autoa kuin viimeisten 20 vuoden aikana. Joka päivä ruuhkassa vähintään kerran edestakaisin. Kaikkeen tottuu, autoiluunkin, muttei se tuo lisäarvoa elämäämme. Onneksi, tällä hetkellä.

Auringon valoa, räntäsadetta, nollakeliä.

Töissäkin viikko oli taloudellista tuskailua, kiusallisia käänteitäkin. Pikkujuttuja kuitenkin. Olen iltaisin nukahtanut tenttikirja kädessä. Lukenut muistoista ja muistamisesta muistamatta ja sisäistämättä paljoakaan. Viikon päästä koetellaan jälleen tenttikuntoa.

Hetki sitten Kuu heräsi päiväuniltaan kiukkuisena. Oletko huonolla tuulella? Kotka täytyy tuuttua, sanoi. Miksi täytyy suuttua kysymykseen vastaus: Kotka täytyy olla kiltti koko päivän. Unissa kuulemma seikkaili tuti ja raitiovaunu. Huonotuulisuutta ollut ilmassa äidilläkin. Eilen, nyt jo paremmin.

Mies saapui juuri ladulta. Vuorossa iltapäiväsauna (iloja vieraisilla asumisesta) sillä aikaa, kun uunissa hautuu miehen sepittämä versio karjalanpaistista.

Viikon varrella vaihtui itäinen Uusi Vuosi. Kolme vuotta sitten juhlimme sitä kuohuvalla juomalla, kotona liki 30 ystävää ja tuttavaa. Me kipaisimme silloin maistraatissa. Huomenna on vuosipäivä.