katto pään päällä

Kotikatu ranskalaiselta parvekkeeltamme kuvattuna.

Kotikatua

Nurkan takana

Löydä Kuu rientämässä kohti bulevardin päässä pilkottavaa leikkipaikkaa.

Uusi maa, uudet (väliaikaiset) raamit perhe-elämälle.

Olemme asettautuneet pieneen kolmioon ihan kaupungin keskustaan. Rauhallinen pikkukuja, vanha talo, joka on rempattu uuteen uskoon muutama vuosi sitten. Sen ranskalaisilta parvekkeilta näkee toiseen suuntaan vilkkaan kävelybulevardin, toisessa suunnassa siintää kukkulan laella linna, joka lienee hotellina. Vastapäinen seinä muistuttaa parkkihallia. Valkeni vasta myöhemmin, että se onkin jonkin herätysliikkeen kirkko. Sinne kokoontuu tiistaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin iltamiin äänekästä porukkaa. Sen marmorijulkisivun seinänrakosissa kotoilee lepakoita ja puluja Kuun suureksi riemuksi. Muutoin viistosti vastapäisessä talossa majailevaa ajoittain äänekästä ja kiivasta perhe-elämää lukuunottamatta alue on rauhallinen ja hiljainen. Kiljukillemme pitää äänentasoa yllä. Kotimme on sopiva, meille. Vaalea ikea-sisustus ihan ookoo näin lapsiperheen näkökulmasta. Suurempia neliöitä olisi työläämpää siivota. Lastenrattaiden työntäminen Albaicinin kapeilla ja sokkeloisilla kujilla rappusia ylösalas, ei kiitos, ei nyt. Sitten kun poikamme ovat itsenäisesti käveleviä, sitten haluaisin kyllä nauttia aamukahvini kattoterassilla, josta avautuisi Alhambra ja Sierra Nevada. Realistisesti nyt, näköaloja sitten fiilistelykävelyillä. 

Pian on täällä kuukausi täynnä. Lähikaupat on kartoitettu, leikkipuistotkin kartalla, uusia kujia ja kuvakulmia vielä löytyy. Uuden alku on kihelmöivän jännittävää. Yllättävää myös miten nopeasti sitä kuitenkin tilanteeseen ja olotilaan tottuu. Herätyskirkon torjuvaan julkisivuun on tottunut. Kävelybulevardit, aukiot, suihkulähteet, tapas- ja jäätelöbaarit nurkan takana ovat muuttuneet arkipäiväisiksi. Pesukoneethan ne täälläkin pyörivät ja ruokahuollon on pelattava. Vaalea marmorilattia on lakaistava ja kai olisi mopattavakin päivittäin kuten kunnon espanjalainen kotirouva tekee. Meidän lattiaamme on jo tullut Kuun oksennusroiskejälkiä, jotka eivät tunnu lähtevän sitten millään irti. 

Kuu on kipuillut ja kaipaillut kavereitaan. Kielimuuri on korkea ja täällähän kaikki yli 3-vuotiaat ovat jo päivät kouluissaan. Leikkipuistot ovat päiväsaikaan tyhjiä. Viime viikolla pelastukseksemme löysimme päiväkotimaisen "koulun", jossa hän saa sosiaallistua kolme päivää viikossa, viisi tuntia kerrallaan. Paikka tuntui nostalgisen tutulta. Ihmiset tuntuivat hyviltä. Miljööltään tuulahdus tuttua kenialaista tunnelmaa. Kuu sujahtaa jo sujuvasti punavalkoruudulliseen koulupaitaansa (tai mekkoahan se mielestäni muistuttaa). Rakas, hän täytti 4-vuotta. 

Kuvia on. Kamerassa. Lataamatta koko kesä. Kyllä ne sieltä tulevat, putkahtavat esiin kuten toivottavasti espanjakin sisältämme joku päivä. Kielikurssimme alkavat viikon päästä.

kodittomina, uusi alullaan

Kun kaapissa olleet materiat on karsittu ja pakattu pahvilaatikoihin, kun ne on ladattu täpötäyteen vinttiin ja kellariin, kun matkalaukut ovat jo pullollaan, kun Mies jo skypettelee helteisestä maasta, kun olen itse ollut itkun partaalla, lopen uupuneena, kaikesta omistamastani materiasta ahdistuneena, on nyt aika pyyhkiä mieli. On aika aloittaa jotakin uutta. Alaselkää kiristää. Silmiä kirvelee. Uuden alku, kuitenkin. Erilainen arki koittaa seuraavien yhdeksän kuukauden ajan.

Päivitykset kahden kuukauden ajalta: Kesä meni välillä sateisessa mökissä, useinmiten kotisaaren leikkipuistoissa, tulevaa pähkäillessä, vuokralaisia etsiskellessä ja kielikurssilla istuessa. Kieli jäi vielä oppimatta, mutta kodissamme pitää kotiaan nyt kolme nuorta tyttöä. Ensi kertaa vanhempiensa luota pois muuttaneina, huijui. Tuntuu oudolta, myönnän, että hieman pelottaa. Eilen soitin kotini ovikelloa, asunnossa tuoksui jo erilaiselta. Superpuhtaaksi jynssätyssä kodissamme näytti niin avaralta ja valoisalta. Ihastuin siivottuun ja tavaroista karsittuun asuntoon uudelleen. Onpa mukavaa saada siihen nyt välimatkaa. Tuntuupa jo mukavalta kotiutua sinne takaisin yhdeksän kuukauden kuluttua, kun ensi kesä koittaa.

Lapset ne ovat kasvaneet.

Ruu jo

* virnistelee, on ilopoikamme!

* kävelee tukea pitäen, on niin vikkelä että!

* kiipeilee olohuoneen sohvalle ja nojatuolille istumaan/seisomaan

* kiipeää rappusia ylös ja peruuttaa hienosti alas, lempipuuhaa.

* on niin vietävän suloinen kymmenkuukautinen!

Kuu jo

* vietti eilen hieman aikaistettuna 4-vuotissynttäreitään. Läsnä vuokratussa kerhotilassa oli 19 lasta ja 18 aikuista ja mukavaa oli. Tarjoilut päätettiin uupuneena googletellen edellisenä iltana.

Minä se
* täytin ympäripyöreät vuodet ja mies järjesti tiukassa aikataulussa yllätysjuhlat. Läsnä perhe ja ystäviä vuosienkin takaa, ihanassa kirjakaupan kellarissa. Iltapäivän keskeisinä tunteina. Olin sanattoman kiitollinen.

Kiitos oman äidin, ihanan ystävän ja veljentytön, ilman heitä eivät viime päivät olisi pysyneet kasassa. Ilman lastenhoitoapua, kuurausapua, leivonta-apua, oi, missä olisinkaan.

Nyt vanhempieni eteinen on täynnä matkatavaroitamme. 80 kg 4:ssä laukussa kyllä paukkuu. Pian koittaa se aamuyö, jolloin lapset herätetään ja kiikutetaan pimeässä kohti lentokenttää. Auringon nousun myötä pilvien päältä lennetään sitten kohti etelää.