Taitinko...? Taitinko äiti litää...? TAITINKO ÄITI...? Ruu osaa. Pieni täytti 2-vuotta, häntä juhlittiin, hän lauleli ja puhalteli kynttilöitä. Hän jatkuvasti pälpättää (poikkeuksellisen paljon ja hyvin, sanoo neuvola täti, ja tämä äiti paisuu tästä ylpeydestä). Mielikuvitusleikit ovat nyt täällä. Ota vain äiti tättä iimapajjo. Ota vain kiinni. Mä oon konjuktööji. Tättä äiti lippu Toijajaan. Pieneni aloitti kerhoilun, hänelläkin on nyt elämää, jota tämä äiti ei tunne. Huoh. Saa kenties omia kavereita, ikäisiään, joita ei enää vain kaadeta kumoon tai nipistetä poskista. Äiti se puolestaan tuskailee työhön paluusta. Ah, tätä heräämistä ilman kelloa, elämistä miltei ilman ajantajua. Kadonnutta aikaa, ja tunnen suurta haikeutta.
Kuun tukka lyheni toimestani keittiösaksilla. Boheemista Viidakkopojasta tuli aika siisti. Hän ilmoitti, että haluaa harrastuksia sitten vasta teini-iässä. Hän on yltiö tunnollinen, luulen. Ahdistuu liioista neuvoista ja säännöistä, mutta kuuntelee ja tottelee tarkasti. Inhoaa kilpailua. Lukkiutuu vertailuista. Hän, joka on liikunnallisesti ja verbaalistikin hyvä. Pienoista perfektionismia, aistin. Voih. Hän se eilen yllätti luettelemalla pinosta tuttujen cd:iden ja kirjojensa joukosta juuri kirjastosta itselleni noutamani kirjan nimen. Ja sit tässä on joku Jää-kirja. 5-vuotiaani siis osaa nyt lukea. Kuulemma vasta vain isoja kirjaimia, väljästi kirjoitettuna, mutta kuitenkin.
Olemme mökillä toista yötä. Haravointia, on ollut ulkona touhuilua. Kipaisin pikkukaupungin kasvohoitajallakin. Toivonpa, että iho tästä elpyy ennen kuin joudun aikuisten ihmisten virallisille ilmoille. Aikuisiän näppyilyistä suoraan ryppyilyynkö?
Vetäydyn lukemaan sitä Jäätä. Muut jo tuhisevat. Ulkona on mieletön tähtitaivas. Ja pimeys.
