huhtikuun viimeisenä

 ...olen suunnitellut paistavani elämäni ensimmäiset munkit. Voi olla että saamme vastaanottaa vieraamme sitten kunnon rasvakäryssä. Ilmapallot on. Simat on. Mies pyöräyttää loistopizzojaan. Vihreää salaattia. Hedelmiä. Kolme pientä kaverusta. Kuusi aikuista pöydän ympärillä. Puheensorinaa suomeksi, englanniksi ja portugaliksi. Lapsiperheen vappu.

Kuun sisko aloittaa työt huvipuistossa kokopäivä esiintyjänä. Toukokuun ensimmäisenä voisi siis kirmata huvipuistoon, joo. Pääseeköhän Kuu jo maailmanpyörään?

Olen hankkinut puoli vuotta kaavailemani, haikailemani langat. Vaikka värit hehkuivat minulle, valitsin kuitenkin tumman harmaan. Oli sen verran hieno sävy. Nyt aloitan sen ikuisuus-projektini. Tai aloitin jo, mutta joutunen sen seuraavaksi purkamaan. Olisi varmaan kannattanut hankkia ne bambupyöröt. Metallinen ohjetta hivenen paksumpi pyörö ja ohuehko lanka ei onnistunut ensikierroksilla. Tuntui kömpelöltä. Tummasta langasta ei erottanut kunnolla silmukoita. Vai olikohan iltahämärässä ja liiallisessa innossa syytä. On aika kauan siitä, kun viimeksi, niin. Joka tapauksessa suunnittelen, että tunika kasvaa vatsani kanssa. Saisinkohan jo loppukesällä päälle?

keltaista mahan täydeltä

Nautimme vähän kirkkaammista ikkunalaseista, makoisista aamubruncheista, kirjoista aamutuimaan peiton alla, yllätysmunista ja rahkasta. Ja olipas mukavaa saada yllätysvieraita pääsiäispäiväpöytään! 

 Kevään versot ovat auenneet. 

Mieheni olivat eilen kuuntelemassa Bobby McFerrien klinikkaa ja Kuukin kuulemma abloodeerannut kovasti. Ah, miten hienoa että hän nauttii konserteista, jaksaa istua, katsella ja kuunnella mallikkaasti katsomossa puolentoistatuntisen esityksen. Tosin rusinoita kului.

Olen saanut raapustettua tällä erää viimeisen esseen. Kun aurinko paistaa näppiksille, myönnän, on helpottunut olo. Viimeinen tentti sitten kesäkuussa.

Mies tänään rappari-illassaan eli minulla herkutteluilta? Olisiko hyvä kirja vai YlenAreenasta jotain, hmm? Katsoin eilen Areenasta pitkään hehkutetun dokumentin Miesten vuoro. Koskettava, liikuttava, inhimillinen.

aurinkoenergiaa

Eilen oli laupea kevätsade, pilvipäivä. Ikäänkuin lupa lötköttää. Mitä me teimme? Piti miettiä hetki:    mehän katsoimme youtubesta caillouta, macy mousea, mies imuroi, minä suihkautin wc:n vähän puhtaammaksi. Päiväunien aikaan aloitin esseen muokkaamisen kituliain tuloksin. Iltapäivällä menimme läheiseen liikuntapuistoon. Oli vuoroni tehdä jotain keittiössä. Syntyi lihapullia ja simaa kattilaan odottamaan tämäniltaista pullotusta.

Tänään se luvattu kevätkeli on koittanut. Lähdimme kireässä tunnelmassa pyöräillen kohti keskustan kodinkoneliikettä. Kuu oli ensimmäistä kertaa keskustassa pyörän kyydissä. Ihaili Hietaniemen sataman laivoja ja nostokurkia. Käveli Aleksin ihmisvilinässä käsi kädessä ja sai ensimmäisen carrols-purilaisensa. Olisi tullut halvaksi, kun ainoa mikä upposi oli pillimaito ja kipollinen ketsuppia ranskalaiseen imeytettynä. Juuri niin päin. Hampurilaisravintolat eivät ole siis meidän perheemme juttu. Turhaan toiste. Paremmin pienelle maistuvat mm. ruisleipä, oliivit, vahvat juustot, puolukat, greipit, sinappi ja sweet-chili-kastike.

Kerään energiaa ikkunapesua varten. 14 ikkunaa * 4 pintaa, huhhei. Jospa aloittaisi aurinkoisesta siivestä, jossa valo siivilöityy tooosi harmaiden lasien läpi. Mutta kohtahan koittaa se siitepölykausi. Miten tämä mieli osaakaan keksiä tekosyitä ikäviltä tuntuvien toimien siirtämiselle.

kuumaa, huumaa

Viikonlopun vaalitulos tyrmäsi totaalisesti. Pelko on ensimmäinen päällimmäinen tunne. Tällaisessa ilmapiirissäkö minä haluan kasvattaa lapseni?

Lumet ovat hiekkaisia muistoja vain. Sulat vedet lorisevat. 

Olemme ulkoilleet ja pyöräilleet, kahlanneet uimarannalla ja kaivaneet hiekkakuoppia. Olemme myös vastaanottaneet kiihkeitä uhmakohtauksia ja pienen tolkuttomia ristiriitaisia tahtotiloja. 

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa ystävien seurassa ompelukerhossa. Kuun maja ei valmistunut, nautinnollinen brunssi ja ihanien ihmisten seura sen sijaan piristi huomattavasti.

Tentti meni ohi. Käsittämättömänä olin lukenut väärää kirjaa viimeiset päivät ja havaitsin tietysti tämän edellisenä iltapäivänä. Suosiolla siirryin kesäkuun tenttiin, vaikka halu olisikin ollut kova jo lopettaa pänttääminen ja antaa itselleni lupa keskittyä kaunokirjallisuuteen.

Tänään päätä on kiristänyt, niskat jumissa. Pieni rakas kysyi heti aamutuimaan "äiti helpottaisiko piikkimatto" ja toi minulle maton, joka hivenen lievensikin oloa.

Luin juuri facebook-päivitystä, joka ilmoitti Kuun Isosiskon menneen kihloihin Kroatian luksuslinnalomallaan. Ei tunnu mukavalta saada läheisen suuret uutiset naamakirjan kautta, ei. Tätä se on. Iloinen joka tapauksessa nuoren rakkauden ja huuman puolesta.

aurinkoinen harmaa

Olemme olleet

- retkipaikalla juomassa kaakaota,

- pyöräretkellä,

- kyläilemässä toisessa kaupunginosassa boheemissa putkiremonttisijaiskodissa,

- syöneet lukuisia verigreippejä,

- tiskanneet ja tiskanneet, kun koneen ovi ei suostu toimimaan.

Pitäisi

- tarkistaa se harvoin käytetty luottokortin numero, jotta voisin kävellä kodinkoneliikkeeseen.

Se on täällä. Kausi aloitettiin sunnuntaina saaren ympäri pyöräilyllä. Etsittiin avoinna olevaa jäätelöpaikkaa, tuloksena K-extra ja pölyinen terassi, lapasiin sulavat vanilja-buffeet.

Maanantaista olen polkenut töihin. Vapauttavaa. Takapuolessa tuntuu. 

Viikonlopun väkevä aurinko on nyt vaihtunut sumun kautta harmaaksi taivaaksi. Onhan sekin levollista likaisille ikkunoille. Suren edelleen suuren pihakoivun kaatoa muutama viikko takaperin. Olohuoneemme merkittävä suoja-ja viherelementti on kadonnut. Tilalla autius ja kaikua entista enemmän, näkymä vastapäiseen kerrostaloon. Kuukin on vaihdellut ruokapaikkaansa, kun selkää kuumottaa. Tosin ihanasti.

Istun työpaikalla odottaen uusia työtuoleja saapuviksi. Odotan puhelinsoittoa kotiväeltä, kun päiväunet on nähty. Tänään on Mummin syntymäpäivä. Leivoimme eilen sydän brownieseja, Kuu aamutuimaan maalasi hivenen eripuralla Mummille vesivärikortin. Matkaamme pian Vantaalle syömään kakkua, laulamaan hyvin harjoiteltua onnittelulaulua.

kulttuuriviikko

Eilen piipahdin kulttuuripääkaupungissa katsomassa kulttuuria, näyttelyitä, inspiroivaa tyhjää tehdashallitilaa. Pelkkä junalla matkustaminen tuntui piristävältä.

Nyt, kun katson näyteikkunastani kadulla, ei ole enää muistoakaan lumen valkoisuudesta. Kadut on peitelty hiekalla, sumu sitoo vielä pölyn.

Olimme Kuun kanssa pari päivää sitten retkellä Korsossa. Rautatieasema, junamatka, laululeikit, mieletön nukketeatteri, karnevaalikeksejä ja punaista mehua. Oli Kuulle ilon päivä, mummikin mukana. Harmittelen järjestäjien puolesta ettei lasten ilojuhlat saaneet enempää yleisöä. 

Viime sunnuntaina istuin piiiitkästä aikaa yksin elokuvateatterissa. Oli outo olo.

Olen huomattavasti pirteämpi, huonovointisuuskin on vaihtunut greippi- ja rahkahimoon. Hmm.

Kulttuurin- ja vatsantäyteinen kuukauden alku.

Maaliskuusta ei jäänyt minulle mitään. Mihin lie hurahti. Huhtikuu alkoi sumuisesti. Hiljalleen lumivuoretkin sulavat. Toivon että pyöräilykausi saattaisi alkaa pian.

Luennoilla joku kertoi miten eräs espoolainen perhe oli saanut naapurinsa huolestumaan ja tekemään lastensuojeluilmoituksen, koska perheellä oli joulukuusi vielä huhtikuussa. Lieneekö legendaa. Hii. Meillä ei ollut joulukuusta edes joulukuussa, mutta tänään siivousintoisena poistin olohuoneen ja keittiön ikkunoista taitellut paperitähdet. Makuuhuoneeseen saivat vielä jäädä. Ovat niin kauniita katsella, kun ilmavirta niitä hiljalleen pyörittää. Mies huomautti, että ulko-ovessamme on ollut reilut kaksi vuotta taukoamatta väkerrelmä, joka on saatu afrikkalaisesta joulukortista. Se lienee idea rautalangasta ja metallinpalasesta väännetystä joulukuusesta, ehkä, mutta enemmän mielestäni muistuttaa hahmoa, joka toivottakoon meille tervetulleeksi. Eli saa jäädä oveen edelleenkin. Se on hyvä tunnusmerkki Kuulle. 

Täällä 2,5-vuotias uhmailee, leikkii vallattomasti, juttelee tarinoita kirjoista. Me vuosikymmeniä vanhemmat tuskailemme tavallamme. Tiedostan ettei arki tästä helpommaksi mene. Onko sen tarkoituskaan keveää aina olla, niin. Pakahduttavaa on kuitenkin pian kömpiä nukkumaan miesteni väliin ja herätä aurinkoiseen hymyyn (miltei) jokaikinen aamu.

Espoolaisperheellä oli muuten kaikki hyvin. Hurraa, boheemius.