Viime päivät ovat olleet kosteita ja koleita joten tänään, kun aamu valkeni kirkkaana, tuntui kuin uusi vuodenaika olisi jo täällä. Puistoillessa sai takin jo riisua, terassit olivat kansoitettuja. Mekin lähdimme rutiineista poiketen vielä pienelle iltakävelylle.

Viime päivinä olemme Miehen kanssa olleet koukussa tv-sarjaan. Se on uutta meille, joilla Suomessa ei ole töllötintä lainkaan. Tanskalainen poliittinen draama on kuitenkin nyt vain niin hienosti tehty, henkilöhahmot jäävät elämään ajatuksiin ja tapahtumakulut ovat viihdyttäviä. Borgenia löytyi eiliseen asti ladattuna myös netissä, joten olimme Areenan ohella katsoneet toista tuotantokautta jo puoliväliin asti, kunnes eilinen iltasessio tyssäsi alkuunsa. Lataukset olivat youtubesta poistettu tanskalaisen tuotantoyhtiön vaatimuksesta, tietenkin. Nyt siis odotamme uusimpia käänteitä kuuden viikon päästä vasta yleisradion aikatauluissa, vai.. Mies tuossa juuri löysi Tanskan television nettisivuilta nähtävissä jo kolmennen tuotantokaudenkin. Mitenköhän tuo tekstittämätön sujuisi? Synopsis tuli nyt luettua englanniksi eli juonen käänteet ovat tiedossa. Hmmm, mitenköhän se vaikuttaa katsomiskokemukseen.

Sataasataaropisee, saanpahan kivat kumisaappaani käyttöön. Pyykkivuori sen kuin kasvaa samoin kuin jätekasat katujen kulmissa. Ensimmäistä ei viitsi pyörittää puhtaaksi, kun vaatteiden kuivaaminen sateen sattuessa kestää ja kestää sisätiloissakin. Jälkimmäiseen on syynä jo viikkoja jatkunut roskakuskien lakko. Jätevuoret alkavat olla jo käymisprosessissaan. Paikoin ne ovat vallanneet jalkakäytävät ja lemu on kaamea. Ne vetävät hiljaiseksi. Muistuttavat kuluttamisen kauheudesta, siitä scifileffasta, jossa hukuttiin jätteisiin. Kuukin pohti päivänä eräänä, että mitä jos ne eivät tulekaan töihin ja sitten kaikkialla on vain roskapusseja.

Me olimme viikko sitten päiväretkellä vuorilla. Toiveina oli leikkiä lumella, tehdä lumiukko, syödä lounasta vuoristokylässä ja katsastaa paikkaa, joskos sinne voisi mennä hiihtelemään sitten, kun mummi ja pappa saapuvat tänne vierailulle. Hankin lapsille lapaset. Kuu pohti etukäteen miten se lumiukko rakennettiinkaan. Bussimatka kesti 45 minuuttia ja olimme 2100 metrin korkeudessa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa. Kylää ei ollut. Oli vain hiihtoturisteja varten rakennettuja palveluja. Luntakaan ei oikeastaan ollut. Rinteissä kyllä ja cabin-hisseillä olisi varmastikin päässyt lumiseen maisemaan asti. Mutta "kylässä" oli aika karua. Keskusaukiolla oli ehkä puolen metrin korkuinen jäinen kasauma, jossa lapset kuitenkin hieman leikkivät. Minä olin ainoa, jolle tuli pienoinen kutina päästä edes kerran sinne suksille, hissillä ylös kohti huippuja.

Hankimme sitten vuosikortit tiedepuistoon, vaikka aikaamme täällä on jäljellä ilmeisesti enää 4 ja puoli kuukautta. Paikka on niin mieletön. Neljä kertaa Heureka (?). Leikkipaikkoja lapsille, tekemistä ja tutkimista ja näkemistä vaikka miten paljon kaikenikäisille. Olimme innokkaina menossa sinne tänäänkin, mutta kuume pysäytti esikoisemme. Sitkeä kaveri sanoi voivansa ihan hyvin, vaikka mittari kainalossa näytti miltei 39 astetta.  

Aikaamme täällä on jäljellä ilmeisesti enää 4 ja puoli kuukautta. Niin.

Kiukkujen, huutokohtausten, huitovien ja kaikenlaista heittelevien käsien ja tiukkojen hammasten puremisten ohella on pakko kirjata nämä perhe-elämän helmet:

* 4-vuotias joka toistaa rakkauden tunnustustaan säännöllisesti. Viime yönäkin pissalle herätessään hän kuiskasi korvaani "äiti mä rakastan sua".

* 1-vuotias joka herää pilkkopimennettyyn aamuun lauleskelemalla, hyräilemällä korkealla ja kirkkaalla äänellään. Hän töpsöttelee unen pöpperössä ja hymyilee aina niiiiin hurmaavasti. 

Hei, nyt hän heräsi juuri päikkäreiltään, kuuluu lauleskelua makuuhuoneesta. Heihei blogi!

Meillä on kamerat täynnä kuvia, mutta turha niitä jäädä odottelemaan. Tulevat tänne sitten kun ehtivät tai sitten kun keskityn valkkaamaan ja latailemaan.

Vuoden aloitus on sujunut leppoisasti. Joka päivä on paistatellut siniseltä taivaalta, muutamana päivänä ollaan kuitenkin velttoiltu sisätiloissa miltei pimeän tuloon saakka. Olemme olleet vapaalla. Mies ei ole lähtenyt työnsä ääreen. Olemme nukkuneet makeasti majassa, päiväpeitto viritettynä niin romanttisiin sängynpäätyihin. Olemme korkeintaan tehneet päiväkävelyn lähikulmille. Kerran oltu puistotreffeillä, jotka olivatkin piristävät.

Loppiainen oli täällä se suuri juhla, ainakin lapsille. Mekin lähdimme loppiaisaattona hyvissä ajoin etsimään kadun varsilta paikkaa, josta seurata kaupungin läpi kulkevaa karnevaalikulkuetta ja ilotulitusta. Kolmen itämaantietäjän ohella autojen lavoilla oli jos jonkinmoista hahmoa heittelemässä karkkeja. Eturivissä sai todellakin väistellä ja saada silti osumia otsalohkoon. Kuu oli niin tohkeissaan. Onneksi repustamme löytyi hedelmäpussi, jonne hän sai kerättyä saaliinsa: hirmuisen määrän paikallisten yritysten sponsoroimia nameja, joita hän sai napostella hartaasti.  

Nyt on arki jälleen ja minulla jalassa alesta hankitut huopaiset sisätossut. Nyt eivät kohmetu varpaat, ei. Kova yritys on ollut myös hankkia alennuksesta pojille uudet kengät. Eilinen kauppareissu kaatui siihen, että Kuu näki unelmiensa spiderman-tossut, sellaiset vilkkuvatkin vielä. Huh, mennytkö jo se aika, jolloin äiti sai pukea pienokaiset oman maun mukaisesti.  

Vuoden viimeiset hetket ovat tässä. Saimme juuri skype-puhelun Suomesta ystävien uudenvuodenjuhlista, joista vain me kuulemma puutuimme. Me nautimme nyt puolestaan Miehen laatimaa erinomaista tapas-illallista kahden. Pojat nukahtivat jo tunteja sitten. Emme ole saavuttaneet paikallista rytmiä sen suhteen. Iloitsemme, kun lapset hiljenevät unten maille iltaysiltä. Silloin alkaa aikuisten aika. Mutta parvekkeelta voimme seurata, miten juuri silloin lastenvaunuja lykitään bulevardeilla, ollaan menossa illallisille. Meillä siis tiskataan iltapuurolautasia. 

Joulu meni. Saimme poikien isosiskon viikoksi vieraisille. Kävimme vihdoin sisällä kaupungin päämonumentissa, maan kävijämääriltään suurimmassa turistinähtävyydessä ja, ah, ihastuin. Kohde oli huikaisevan kaunis pienine detaljeineen. En muista koskaan ennen mykistyneeni niin kovin vastaanmoisen maineen omaavassa kohteessa. Useinhan nähtävyyksien elämykset ovat kaupallisuuden ja ihmismassan turmelemia, mutta nyt ei ollut pahin turistisesonki ja päivä oli aurinkoinen, lämmin (yli 20astetta) ja me viritettyinä mukavalle taajuudelle. Oli Miehen vuosipäivä ja alla makoisa aamiaisbrunssi. 

Joulusaunassa kävimme arabialaisessa kylpylässä, jonne sain vinkattua Mieheltä joululahjakäynnin hierontoineen. Tunnelmallinen, rauhallinen, ylellinen paikka. Jouluaterioimme, joulutonttukin jätti oven taakse kassillisen lahjoja ja voi sitä lasten pakettiriemua, vaikka olimme maltillisia niiden määrän suhteen.

Olimme päiväretkillä vanhoissa kaupunginosissa. Nautimme lasillisia aurinkoisilla terasseilla, vaelsimme tuntemattomia kujia, nautimme terassilounaita pitkän kaavan mukaisesti. Siskon kanssa kuuntelimme paikallista jazz-jamittelua. Mies ja tytär kävivät kuuntelemassa flamencoakin. Pääsin Mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kahden tapas-baareihin. Voi, vuoden mukava viimeinen viikko!