Sataasataaropisee, saanpahan kivat kumisaappaani käyttöön. Pyykkivuori sen kuin kasvaa samoin kuin jätekasat katujen kulmissa. Ensimmäistä ei viitsi pyörittää puhtaaksi, kun vaatteiden kuivaaminen sateen sattuessa kestää ja kestää sisätiloissakin. Jälkimmäiseen on syynä jo viikkoja jatkunut roskakuskien lakko. Jätevuoret alkavat olla jo käymisprosessissaan. Paikoin ne ovat vallanneet jalkakäytävät ja lemu on kaamea. Ne vetävät hiljaiseksi. Muistuttavat kuluttamisen kauheudesta, siitä scifileffasta, jossa hukuttiin jätteisiin. Kuukin pohti päivänä eräänä, että mitä jos ne eivät tulekaan töihin ja sitten kaikkialla on vain roskapusseja.

Me olimme viikko sitten päiväretkellä vuorilla. Toiveina oli leikkiä lumella, tehdä lumiukko, syödä lounasta vuoristokylässä ja katsastaa paikkaa, joskos sinne voisi mennä hiihtelemään sitten, kun mummi ja pappa saapuvat tänne vierailulle. Hankin lapsille lapaset. Kuu pohti etukäteen miten se lumiukko rakennettiinkaan. Bussimatka kesti 45 minuuttia ja olimme 2100 metrin korkeudessa sijaitsevassa laskettelukeskuksessa. Kylää ei ollut. Oli vain hiihtoturisteja varten rakennettuja palveluja. Luntakaan ei oikeastaan ollut. Rinteissä kyllä ja cabin-hisseillä olisi varmastikin päässyt lumiseen maisemaan asti. Mutta "kylässä" oli aika karua. Keskusaukiolla oli ehkä puolen metrin korkuinen jäinen kasauma, jossa lapset kuitenkin hieman leikkivät. Minä olin ainoa, jolle tuli pienoinen kutina päästä edes kerran sinne suksille, hissillä ylös kohti huippuja.

Hankimme sitten vuosikortit tiedepuistoon, vaikka aikaamme täällä on jäljellä ilmeisesti enää 4 ja puoli kuukautta. Paikka on niin mieletön. Neljä kertaa Heureka (?). Leikkipaikkoja lapsille, tekemistä ja tutkimista ja näkemistä vaikka miten paljon kaikenikäisille. Olimme innokkaina menossa sinne tänäänkin, mutta kuume pysäytti esikoisemme. Sitkeä kaveri sanoi voivansa ihan hyvin, vaikka mittari kainalossa näytti miltei 39 astetta.  

Aikaamme täällä on jäljellä ilmeisesti enää 4 ja puoli kuukautta. Niin.