om mani padme hum

Kuu on ollut jonkin aikaa entisensä (useamman päivän, jo pari viikkoakohan jo). Olisikohan nyt miltei kolmisen kuukautta kestänyt mustasukkainen uhmakausi ohitettu? Hän ohjaa minua Pikkuruun hoidossa, on iloinen ja reipas, hillittömän valloittava kaveri. Hän sanoi myös tänään: mulla on dadaa ikävä. Dadamme juhlii varpajaisia.

Pikkuruu on valpas, eteenkin aamuisin/aamupäiväisin. Hän jokeltelee, hekottelee ja flirttailee, vastaa hymyyn hymyllä. On mahdottoman läsnä. Valpastuttaa äitinsäkin tähän hetkeen. Lepertelin nukkumaan laittaessani rakastavani häntä niin kovin ja ai, se hymy ja hymähdys, joka lausahduksestani seurasi. Hän lienee ymmärtävän tätä eloamme. Ja valloittaa sydämeni myös. Miten se onkaan avartunut!

Valmistelemme vuoden viimeistä iltaa juhlistaen sitä ja tulevaa uusimpien ystäviemme kanssa. Tiedossa on ainakin kuohuvaa juomaa, blinejä, katkaraputoasteja, lohta, turskaa, paistia, juustoja kera karamellisoitujen pähkinöiden, puolukkajäädykettä. Kolmen kolmivuotiaan menoa ja sulavaa kolmikielisyyttä suomi/englanti/portugal.

Vuosi on siitä, kun päätin saunan lauteilla aloittaa kirjoittamaan blogia, avointa muistiota itselleni. Jotta aika ei valuisi harmaaseen muistamattomaan. Jotta jättäisin itselleni jälkiä. Muistijälkiä jää täten herkemmin. Elämää tulee tarkasteltua ja havainnoitua helpommin. Päätin etten mainitse tästä kuin lähimmälleni, mutta onhan tätä jokunen muukin eksynyt joskus lukaisemaan. 

Vuodessa on moni asia muuttunut. Eteen on tullut haasteita ja harmaita hiuksia ja perheeseen vielä selittämätöntä fyysistä oireiluakin. Uuttakin on syntynyt, vatsani ja perheeni yllättäen kasvoi ja Mies löysi uusia tutkimusuria eteenpäin. Kiitollisena, mennyttä muistellen kumarran kohti Valoa. 

om mani padme hum.

raukeaa joulua

Raukea mieli. Mieheni nukkuvat, minä päätin purkittaa piparkakkutalon palaset ja harkita huomenaamuna vielä laitetaanko se kasaan vai syödäänkö iloisina suoraan osissa. Ei paineita. Tänään vietimme leppeän ja hitaan aamun vuoteessa päivänkeisarin kainalossa. Sain Isosiskon avustuksella tehtyä illalliseksemme gluteenittoman, laktoosittoman lasagnen ja imuroitua kodin suurpiirteisesti. Leivoin kakun, joka nippanappa pysyi kasassa. Vielä on jauhottoman leipomisen alkeet käynnissä, mutta kakun maku oli pehmeästi kohdallaan. Saunoimme koko perhe. Nyt tulisi miettiä aaton pakkaamisten organisointia. 

Keskustelu Kuun kanssa ennen nukahtamistaan: 

-minä en halua huomenna joulua.

-no miksi et? mikä siinä sinua jännittää?

-no kun minä en halua mennä pulkkamäkeen.

No, pulkkamäestä ei tule tietoakaan. Ulkona myrskyää syksyisästi.

valonseisaus

Huomasin eilen vuoden jo toista piparitaikinaa vääntäessäni hyräileväni itsekseni petteri-punakuonoa. Meille on myös kotiutunut joulukuusi, 50 cm:n korkuinen. Ja kirkasvalolamppumme on saanut joulukuusiteippauksen ja Kuun askartelut koristeikseen. Olen leiponut suklaaleivoksia kerhotädeille ja -sedille, taitellut paperitähtösiä lahjoiksi. Tänään olin  ainokaisen kerran jouluostoksillakin, tosin hurautin Kaapelitehtaan kauppaan, jossa jouluruuhkasta ei ollut tietoakaan, kivoja juttuja kylläkin. Tulihan se joulu siis minunkin mieleeni. Ja leppoisana ja kiireettömänä tulikin. Kivaa.

Mennyt päivä oli talvipäivänseisaus. Valoa kohti, valoisasti. Aamulla oli maassa kevyt lumihäivähdys, koko päivä oli pikkupakkasella ja kadut luistinliukkaana. Päivällä sankan sumun jälkeen avautui aurinkoinen näkymä. Kolmen-neljän maissa jopa auringonlaskukin havaittiin. Kivaa.

Tuleva päivä on Mieheni vuosipäivä. Kuu kultainen halusi tänään ehdottomasti antaa dadalleen lahjaksi cocis-pullon Kaapelitehtaan juoma-automaatista. Oli varmaan ensi kerran nähnyt dadan viikko sitten ruotsinlaivalla sellaista juovan. Kotiin tultuaan hän kääri sen suloisesti silkkipapereihin ja piilotti sänkynsä alle. Malttamattomana odottaa huomisaamua, jolloin voi laulaa dadalleen häpipööhteiituujuu...

naapurissa

Retki Tukholmaan. Irtiotto arjesta. 

Joo! Mukava reissu laivalla Isosiskon + Poikaystävän seurassa, lasten ehdoilla, kylläkin hyvin ala cartessa syöden. Panostimme ensi käyntiin Fotografiska museossa. Hieno rakennus, hienot näyttelyt ja ennen kaikkea hieno yläkerroksen ravintola, jossa nautimme pitkän lounaan (kuten lasten kanssa vain voi). Koetimme tutustua myös Kulturhusetin 4.kerroksen lasten maailmaan, mutta pääsimme vain eteisaulaan. Vuoronumerolla olisi päässyt sisällekin.

Mä haluan asua täällä. Me en halua mennä kotiin. Kuu kun viihtyisi hyttimatkustajana. Onneksi viime päivien hurjat myrskyt olivat hivenen laantuneet. Laiva keikkui vain uinuttavasti ja tallustimme ihan tyytyväisinä sadetakit yllä Tukholman kaupungin tyylikkäässä vilinässä. 

valmistellakko

Niin, ne piparit on syöty, samoin uunituoreet joulutortut. Glögiä on juotu jo kolmatta pulloa. Mummon vanhat taitellut paperitähtikoristeet on ripustettu kukintonsa tiputtaneeseen orkideaan ja kukka-asetelmasta jääneille sinisiksi spreijatuille oksille, jotka kaunistavat nyt ikkunaamme. Kynttilöitä on polteltu. Ja leikkihuoneeseen asennettiin ne sähkökynttilät, jotka olivat useita vuosia kammottaviksi nimettyinä kaapin pimennossa. Siinä siis joulupuuhat, toistaiseksi. Ei idyllistä diy-adventtikalenteria, ei joulukorttiaskarteluja, ei kotia koreammaksi. Niitä pursuavat blogit. Näyttävät kyllä kivoilta. Mutta, haluanko sellaista? Pystyisinkö sellaiseen paineitta? Kuun vuoksi ajattelin kyllä jonkinmoisen joulukuusen tehdä/hankkia. Riittäisiköhän lähimetsästä anastetut kuusenoksat lasipurkissa kuten parina viime jouluina?

Joululahjoja? Leipomista? Joulu on siis ensi viikolla. 

Huhuu, Kii! 

tänä myrskyisänä päivänä

Piparitaikinaa ja -leivontaa, manteli-luumu-kakkua ja quichea (jälleen) ja sitten mukavia vieraita, vilkkaita lapsia. 3-vuotiaat välillä sopuisasti ja iloisesti lentokonetta leikkien, välillä tavaroista tapellen. Äänet kohoten, toisinaan nyrkitkin. Miehet intensiivisiin keskusteluihinsa upoten, me naiset harmillisesti katkonaisempien ja arkisempien aiheiden parissa. Niiiin tyypillisesti, mutta minkäs teet, kun lapset antavat aika ajoin aihetta ajatusten ja lauseiden katkeamisille. Niin nyt. Joka tapauksessa ihanteellinen tapa lapsiperheen viettää lauantaista iltapäivää ja alkuiltaa. 

juhlan jälkeen...

oli haikea onnen ja ilon tunne. Sellainen joka muistuttaa tunnetta jouluaattoyönä, kun masu on täynnä suolaista ja makeaa, pukki käynyt, lasissa punaista ja pöydällä suklaanruskeaa, kädessä paketista tullut houkutteleva romaani. Koti on hiljentynyt, kun kukin on käpertynyt kirjansa seuraan. Siltä tuntui eilisen nimijuhlamme jälkeen. Tiskejä korjaillessa, valopöytämme loimutessa. Kiitos perhe ja ystävät. 18 henkeä täytti kotimme. Mieheni loi ihanat suolaiset tarjoilut. Olin tyytyväinen kakkujeni makumaailmaan ja iloitsin erityisruokavalion onnistumisesta. Kakkujen ulkoasu olisi voinut toki olla viimeistellympi, siinä petrattavaa. Nyt ne muistuttakoot kuitenkin hiekkalaatikon tuotosta ja aamun lumihuurretta. Mutta maut kohdallaan. 

Minä roolitin itseni kuningatar-nutturalla ja Tiibetin matkaltamme 4 vuotta sitten hankitulla mekolla, joka oli kolmatta kertaa käytössä. Elämäni ensimmäisen kerran sain kampauksen ja vessamme kunnon hiuslakka kyllästyksen. Enpä ennen tiennyt miten kummalliselta ja epämiellyttävältä lakkakova hius tuntuukaan. Ja .millainen takkutuotos tupeeratun ja lakatun kampauksen jälkeen päässä onkaan. 

 Talven ensilumihuurre peitti luonnon. Itsenäisyyspäivä 2011 oli Pikkuruumme.

nimijuhlan aattona

Nimijuhlaa valmistellessa postiluukusta tipahti Pikkuruun ensimmäinen kirje Kelalta: sairausvakuutuskortti, jossa printattuna ihan oma uusi nimi.

Isoveli pääsi mummilaan yökylään, jotta vanhemmat saivat puunata lattiat ja vessan ja aloittaa leipomisurakan. Eilen illalla tämä äiti leipoi supermakeita macaroonseja, jotka tällä kolmannella yrityksellä näyttävät edelleen erilaisilta kuin konditorioiden vitriineissä. Juhlamenun kasaamisessa on ollut vääntämistä uusien ruokarajoitteidemme vuoksi. Enpä olisi arvannut, että tässä kulinaristiperheessä tullaan arkartelemaan maidottomia/laktoosittomia vaihtoehtoja herkuille. Huomenna testataan. Pian aloitan kookos-vanilja-glögi-kakun väsäämisen.

Pikkuruu on kasvanut huimasti. Ensimmäiset vaatteet ovat käyneet pieniksi. Myssy, johon 7 viikkoa sitten hukuttiin, istuu nyt napakasti päässä. Posket ovat pulleat, sukuperintöinen kaksoisleukakin paikallaan. Ensimmäisen kuukauden kasvupyrähdys oli 5 cm pituuteen, 1,7 kg elopainoon. Huimaa! Samalla on äitikin pienentynyt alle aikaan ennen tätä raskautta.

jou

Aamupuuron jälkeen Kuu sai vihdoin avata ensimmäisen luukun. Ihmisen ensimmäinen joulukalenteri on Spiderman.. huhhuh, sanoo tämä mamma. Poika oli tietenkin itse sen kaupasta halunnut ja mummi hankkinut. Hän on jo vajaan viikon ollut kärsimätön ja tänään sitten vihdoin! Pienoinen pettymys oli, että luukusta tulikin avaimenperä eikä karkki.

Viikonloppu vierähti kolmatta päivää sisätiloissa. Rankkaa tuulta ja tuiverrusta riittänyt. Minusta kuitenkin viime päivät ja viikot ovat olleet pääosin aurinkoisia. Tai olen mielestäni ainakin usein kaihonnut ulos auringonpaisteeseen, kun olen pienten miesten kanssa jumittuneena sisätiloihin. 3-vuotiaallani on sellainen uhmaikä päällä, että miltei kaikkeen ehdotettuun tulee vastauksena EI ja useimmiten kun asiat ei mene sen pään mukaisesti, on tiedossa huutoraivarit. Taidan pian tarvita jotakin kasvatuskonsultaatiota, jotta osaisin reagoida asianmukaisesti MENEPOISTÄÄLTÄ -käskyihin, potkuihin, lentäviin tavaroihin, joita kuitenkin seuraa kirkuva ÄITIMAMMA -itku... huhhei. 3-vuotiaani on kuitenkin edelleen niin hurmaava ja ulkopuolisille hyväkäytöksinen kaveri. Ja toki lumoava useimmiten äidillekin. 

Tämä kotiäiti päätti leipoa eilen ystävän kyläilyä varten yläasteen köksän kirjan klassikkoja, kaurakeksejä. Tein oman sovellukseni hunajalla ja kanelilla, ja sitten istuin tietokoneen ääreen. Seurauksena uuniin unohtuneet, ylirapeat miltei mustareunaiset keksit. Joka tapauksessa nekin katosivat hyviin suihin.

Isenäisyyspäivänä koittaa nimijuhlat. Mietimme tarjoiluja. Nyt minä ainakin suklaa-maito-pannassa imetyksen vuoksi ja eilen todettiin Miehellä sitten laktoosi-intoleranssi.