Olen saattanut 4-vuotiaan kouluunsa. Kävelen kiireenvilkkaa kaupungin keskustasta kahden kilometrin päähän lähiöön, jossa koulu sijaitsee. Pientä jännittää, pelottaa. Puhelee miten koulun pihan puiden kuoret häntä pelottavat, koulutehtävät kiusaavat yms. Ope kuulemma kumittaa hänen harhailevat kynäviivansa, jotka eivät pysy ihan ruodussaan. Kuu on jäänyt nyyhkyttäen luokkaan. On selkeästi stressaavaa olla ymmärtämättä, puhumatta koko viisi tuntinen koulupäivä. Voih, kyllähän se kuukausien päästä helpottaa, kun kieli avautuu ja ystävyyssuhteita syntyy. Toivon.
Aamuruuhkassa meininki on päällä aivan kuin missä tahansa päin maailmaa vain. Onko täällä syvä lama vai. Ulkopuolisen silmin kaikki pyörii, kulkee radallansa. Ihmiset istuksivat katukuppiloissa, kiirehtivät korot kopisten toimistoihinsa. Toinen puoli väestöstä kai sitten vasta availee silmiään ja pohtii elämänmenojaan ja tulevaisuuksiaan työttöminä. On mahdotonta tietää mitä ihmisten mielissä pyörii, kun ei kieltä ymmärrä.
Tänään on lokakuu ja ulkona +22, aurinkoista, täydellinen päivä kuljeskeluun ja istuskeluun. Olimme kahdesti tapaksilla, sitten leikkipuistossa, käyskentelimme lähibulevardia pitkin. Mies kokkasi keittoa, paistoin pannaria. Olemme nauttineet uuden levysoittimemme tuomasta musiikista. Ruu se kirkuu edelleen, mutta nauttii silminnähden musiikista, mistäpäin tahansa sitä kuulee, se hiljentää ja hytkytyttää. Niin se kai tuossa iässä on, en vain muista esikoisen näin vahvasti reagoineen musiikkiin.
Kielikurssini, hmm. Se hurjasti maksanut on alkanut kankeasti. Ensimmäisenä päivänä olin poissaolevana rannikolla, toisen päivän jälkeen menin vaihtamaan alemmalle tasolle. Tuntuu että yksinkertaisetkin lauseet ja sanat ovat kaikonneet mielestäni. Jään kakistelemaan. Kolmaskin koulupäivä on takana, eikä nyt uuden ryhmän opettaja tuntunut oikealta ja suunnitelman mukainen lastenhoidon lennosta vaihto ei sitten onnistunutkaan niin sujuvasti. Katsotaan.
Kävin tänään turisti-infossa kyselmässä vuoristokylistä. Kaipaisin vuoristoilmaan, ylös ja avaraan tilaan. Pieni retki, voi onnistuisipa. Tai sitten merenrannalle, costa de la luz houkuttelisi. Sen autiot hiekkarannat ja tuulen tuiverrus. Vielä näin lokakuussa saattaisi olla ilmojakin. Mistäs se on kiinni.
Poikani:
- Kuu kipuilee kynän ja tehtävien kanssa. En halua oppia uutta kieltä, haluan puhua vain suomea. En tykkää sellaisista kouluista, joita ei voi lopettaa. Kesällä Suomessa sitten unohdan koko espanjan kielen.
- Ruu täyttää muutaman päivän päästä 1-vuotta. Se pistää hiljaiseksi. Vauva-aika oli jo. Mihin se meni?
