Vuoden viimeiset hetket ovat tässä. Saimme juuri skype-puhelun Suomesta ystävien uudenvuodenjuhlista, joista vain me kuulemma puutuimme. Me nautimme nyt puolestaan Miehen laatimaa erinomaista tapas-illallista kahden. Pojat nukahtivat jo tunteja sitten. Emme ole saavuttaneet paikallista rytmiä sen suhteen. Iloitsemme, kun lapset hiljenevät unten maille iltaysiltä. Silloin alkaa aikuisten aika. Mutta parvekkeelta voimme seurata, miten juuri silloin lastenvaunuja lykitään bulevardeilla, ollaan menossa illallisille. Meillä siis tiskataan iltapuurolautasia. 

Joulu meni. Saimme poikien isosiskon viikoksi vieraisille. Kävimme vihdoin sisällä kaupungin päämonumentissa, maan kävijämääriltään suurimmassa turistinähtävyydessä ja, ah, ihastuin. Kohde oli huikaisevan kaunis pienine detaljeineen. En muista koskaan ennen mykistyneeni niin kovin vastaanmoisen maineen omaavassa kohteessa. Useinhan nähtävyyksien elämykset ovat kaupallisuuden ja ihmismassan turmelemia, mutta nyt ei ollut pahin turistisesonki ja päivä oli aurinkoinen, lämmin (yli 20astetta) ja me viritettyinä mukavalle taajuudelle. Oli Miehen vuosipäivä ja alla makoisa aamiaisbrunssi. 

Joulusaunassa kävimme arabialaisessa kylpylässä, jonne sain vinkattua Mieheltä joululahjakäynnin hierontoineen. Tunnelmallinen, rauhallinen, ylellinen paikka. Jouluaterioimme, joulutonttukin jätti oven taakse kassillisen lahjoja ja voi sitä lasten pakettiriemua, vaikka olimme maltillisia niiden määrän suhteen.

Olimme päiväretkillä vanhoissa kaupunginosissa. Nautimme lasillisia aurinkoisilla terasseilla, vaelsimme tuntemattomia kujia, nautimme terassilounaita pitkän kaavan mukaisesti. Siskon kanssa kuuntelimme paikallista jazz-jamittelua. Mies ja tytär kävivät kuuntelemassa flamencoakin. Pääsin Mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kahden tapas-baareihin. Voi, vuoden mukava viimeinen viikko!