Viikonloppuna olimme siellä missä kaikki muutkin. Menimme täpötäydellä lautalla Pihjajasaareen, jossa en ole koskaan nähnyt niin paljon väkeä. Kahvia ja munkkeja sai todella jonotella, samoin kuin makkaranpaistovuoroa. Parasta oli kuitenkin se pikainen näkymä ulapalle. Selkeä horisontti mykistää aina. Seurueiden pullot poksahtelivat ja kuplivan tuoksu levisi ohikulkevankin sieraimiin. Sitten seuraavana päivänä uimastadionilta ei ollut löytyä pyyhkeen kokoista paikkaa. Lasten allas kuhisi. Onneksi Kuun uudet oranssit kala-kellukkeet erottautuivat sopivasti massasta. Hän laski ensin puolituntia nonstop liukumäkeä, sitten seuraavan pomppi, doingdoing, allasta ympäri. Mielettömintä kuitenkin oli serkku-seura, "Pupuna" ja "Mahmud". Lähikallioillakin oli huikeaa seikkailla.

Tänään aistin selkeän rauhan. Valtaväestö on aloittanut työnsä ja päiväkotinsa. Rantapuisto oli hiljainen, tuuleton ja lempeä. Nautimme lounasvoileivät rannalla, Ruu nukahti sopivasti päiväunilleen ja istuin tuokion lepotuolilla latte ja kirja kädessä, ihan itsekseni, rauhallisena. Kuu vakoili ja raportoi säännöllisin väliajoin. Kesän hetki.