Laukut ja kassit ja pussit ja pyörät pääsivät tyytyväisinä Suomeen. Nyt ulkona hälisee yömyöhään paikallinen juhla. Pojat nukkuvat. Minä olen kuurannut seinistä jälkiämme pois, jälleen kerran karsinut paperipinoja ja miettinyt pakkaamista, lopullista tavaroiden rinkkaan ahtamista. Sitten koittaa loma. Odotan Atlantin pauhuja, aavoja näköaloja, hiekkalinnoituksia, altaassa polskimista, kattoterassilla istumista ja kuuntelemista.

Vajaa viikko tässä kauniissa kaupungissa. Viimeiset kerrat käsillä: tänään vanhimmassa kaupunginosassa, huomenna vielä kerran häikäisevään monumenttiin, jossa nyt ruusut ovat täydessä kukissaan. On ollut taas lämpimän vuoro. Viikko sitten hytistiin. Nyt saa pestä jalkapohjia.

Mieli on kaihoisa. Tunne on kuin loma olisi loppumassa, arki edessä. Kotimaan kesään, tuttuun kotiin, omien keskelle, tuntuu hyvältä palata, mutta näköpiirissä on liikaa epävakautta ja syksyn tullen työ. Ne kiristävät otsalohkoa. On kerrattava miten onnellinen ja kiitollinen olenkaan tästä perheestä ja tästä elämäntilanteesta. Saimme lottovoiton viettää yhdeksän kuukautta uudessa ympäristössä. Se on nostettava tietoisesti etualalle.