Lomaharmitus syntyy vaikka siitä, että nukkuu liian pitkään, nauttii ihan rauhassa aamukahvia terassilla, josta näkyy kattoja ja kattoja, torneja ja torneja, ja katsoo sitten aikaa aivan liian myöhään. Kello olikin jo yksi. Ohi meni siis kaksi suunniteltua tanssiesitystä katedraalin edustalla. Sitten Mies pisti ainokaiset housunsa pyörimään pesukoneeseen ja nyt odottelemme vielä sitä, että ne kuivuisivat ulkoilukuntoon. On tyystin sininen taivas, linnut sirkuttelevat, pulut kurnuttavat, talojen valkoisuus miltei koskee silmiä. Lapset ovat tyytyväisiä ullakkohuoneistossa oleiluun. Legoista riittää iloa. Mies kokkaa ja minä saan naputtaa tätä uutta iPodia. Eiköhän siinä ole riittämiin, jotta harmitus saisi luvan väistyä. On muistettava: minnekään ei ole kiire, suorituspakkoa ei ole. On lomasunnuntai. Tämä loma pienten kanssa on elämistä ja oleilemista juuri näissä hetkissä.

Olin eilen illalla kahdestaan Kuun kanssa katsomassa modernia tanssia, ah. Kaupungissa alkoi juuri tanssifestivaalit. Voih, miten nautin siitä liikkeiden, valojen ja värien rytmiikasta, Joan Miron inspiroimasta estetiikasta. Tänään on Miehen vuoro istuutua teatterin katsomoon. 

Nämä menneet kolme päivää olemme myös kävelleet rantabulevardeja, syöneet kattoterassillamme Miehen gourmet-aterioita mm. kauppahallista hankitusta tuoreesta tonnikalasta, syöneet jäätelöä aukioilla, viettäneet aikaa leikkipuistoissa, rakentaneet rannalla hiekkapyramideja, nukkuneet hyvin.

 Ja olen ihastunut terassin kaktus- ja mehikukkakokoelmaan. Saisinko sellaisen kotiini, pls.