Olen ollut viisi vuotta äiti. Niin vahva tunne, käsittämätön muutos elämässä. Hyvään ja vain hyvään. Koettelut ja kuohahdukset. Tyliin, tyliin. Ensikosketus ihmiseen, joka kasvoi sisälläni, on vahva muisto. Viisi vuotta sitten elimme vuorokausien eristyksissä keskittyen vain pienen ihmisen tarpeisiin. Oli tolkuttoman hieno ruska kätilöopiston ikkunoiden läpi katsottuna. Aurinkoa, ei kai näin kylmäkään vielä.

Tänään istuin tuokion rantapuistossa kasvimaan katveessa. Kauppaostokset vaunuissa, Ruu unessa. Onni oli lojua siinä kevyttoppatakki päällä. Sain päälleni rakeita, aurinkokin pilkisti. Tuuli toisaalla, oli kaksijakoinen ilma. Rauhaisaa.

Viikonloppuna juhlitaan. Siivousurakka, leivontaurakka. Naamani on ruvella. Niskaa ja hartioita kiristää. Toivon että Mies saisi uni- ja työvelkansa kuitattua. Eikö tämä tästä. Pysähdyn hetkiin.